
Naisten Korisliigan mestaruus oli torstai-iltana katkolla, kun kolmanteen finaaliotteluun lähdettiin Peli-Karhujen johtaessa finaalisarjaa 2–0.
Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu peräänkuulutti ennen peliä energisyyttä, heittovarmuutta sekä parempaa puolustuspelaamista eikä joukkue jättänyt kylmäksi. Kovalla itseluottamuksella ja vauhdilla otteluun lähtenyt Honka venytti itsensä avausneljänneksellä jo 10 pisteen johtoon.
Finaalisarjan kahdessa aiemmassa ottelussa vakuuttavasti esiintynyt Peli-Karhut ei yltänyt samalle tasolle illan ottelussa. Alusta asti PeKa oli takaa-ajoasemassa, ja vaikka toisella neljänneksellä lähelle pääsikin, ei se lopulta onnistunut kirimään Hongan johtoa kiinni.
Peli-Karhujen hyökkääjätähti Zykera Rice totesi puoliajalla joukkueen puolustuspelaamisen kaipaavan kunnon ryhdistystä. Honka pääsi puoliajalle 15 pisteen johdossa. Peli-Karhujen korinteko lepäsi melko vahvasti Ricen harteilla, kun taas Honka onnistui laajalla rintamalla. Joukkueen tähti oli triplatuplan tehnyt Taru Tuukkanen, joka heitti 16 pistettä, 13 levypalloa ja 11 syöttöä.
Toiselle jaksolle PeKa lähti vahvasti ja paremmalla tempolla. Puolustuspelaaminen saatiin kuntoon, mutta Honka oli tasaisesti parempi niin hyökkäyspäässä kuin puolustuspelissäkin. Honka rankaisi tylysti jokaisesta PeKan virheestä ja pussitti omat 3 pisteen heittonsa kovalla prosentilla. Huono heittopäivä ja muutamat hukatut helpot korit varmistivat, ettei PeKa lopulta saanut kunnon kiriä aikaan ja Honka vei ottelun lukemin 64–90.
Peli-Karhujen päävalmentaja Roope Mäkelä haluaa nollata illan pelin nopeasti ja suunnata katseet jo sunnuntaille. “Kolmikko Bronson, Dillard ja Tuukkanen pitää vain yksinkertaisesti saada paremmin kiinni.” Mäkelä totesi Hongan illan pelissä selvästi paremmaksi joukkueeksi. “Täytyy nostaa kädet ylös ja onnitella kaveria.” Seuraavaan otteluun Mäkelä haluaa joukkueen lähtevän omalla hyvällä pelityylillään.
Voiton myötä Honka kavensi otteluvoitot 2–1:een ja finaalisarja jatkuu neljännellä ottelulla sunnuntaina Espoossa. Mestaruus on edelleen katkolla PeKalle, mutta parannettavaa riittää, mikäli joukkue mielii juhlia mestaruutta sunnuntaina.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
