
Ferrarin Charles Leclerc ajoi toisen perättäisen paalupaikan Bakun GP:n aika-ajoissa. Bakun ahdas katurata osoitti haastavuutensa – punaiset liput keskeyttivät session peräti neljästi.
Avausosiossa heiluteltiin punaisia lippuja kahdesti, kun Lance Stroll ja Antonio Giovinazzi kolhivat vuorollaan kaiteisiin. Q1:n vikkelin oli Mercedeksen Lewis Hamilton, Valtteri Bottaksen sijoitus oli 11. Myös Kimi Räikkösen 14:s sija riitti jatkopaikkaan.
Q2:ssa valmistajien mestaruudesta taistelevan Mercedeksen vauhti tuntui olevan aluksi hukassa, mutta jakson loppupuolella Hamilton kellotti lähes identtisille lukemille Red Bullien kanssa. Bottaksen kyyti oli edelleen vaisua ja 9:s sija oikeutti vaivoin Q3-paikkaan. Toinen jakso päättyi ensimmäisen tapaan punaisiin lippuihin, kun Daniel Ricciardo kolaroi McLareninsa kaiteisiin. Aston Martinin Sebastian Vettel kävi tilanteesta todella kuumana, sillä Ricciardon kolari pilasi Vettelin viimeisen kierroksen.
Taistelu paalupaikasta ratkesi dramaattisesti. Charles Leclerc kellotti ensimmäisillä vedoilla nopeimman kierroksen, mikä riitti lopulta myös ykkössijaan. Hieman ennen session loppua Yuki Tsunoda ja Carlos Sainz romuttivat autonsa samassa mutkassa ja sessio päättyi jälleen punaisiin lippuihin.
Lewis Hamilton starttaa huomiseen kisaan toisesta ruudusta, ennen kolmanneksi sijoittunutta Max Verstappenia. Bottaksella on edessään hankala kisa, sillä lähtöruutu on vasta 10:s. Räikkönen jahtaa kauden ensimmäisiä pisteitä 14:stä ruudusta. Kilpailu starttaa kello 15:00 suomen aikaa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
