Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit.com mainos iso

Tokio 2020

USA:n pikajuoksun legenda Allyson Felix selvisi jo viidensiin olympialaisiinsa

Allyson Felix
AOP

Yhdysvaltojen olympiapaikkojen kohtaloja ratkottiin viime viikonloppuna USA:n Oregonissa Eugenen kaupungissa. Yksi kisapaikkansa varmistaneista urheilijoista oli Allyson Felix.

35-vuotias Allyson Felix kuuluu niin USA:n kuin maailmankin mittakaavassa yksiin suurimmista pikajuoksulegendoista. Felix on palkittu viiteen kertaan Yhdysvaltain yleisurheilun vuoden urheilijana. Nainen on voittanut roppakaupalla myös mitaleja arvokisoista, niin kotimassaan kuin ulkomaillakin.

Felixillä on yhteensä 22 kultamitalia, seitsemän hopeaa ja neljä pronssia junioreissa ja aikuisissa yhteensä. Yhdysvaltain mestari hän on ollut yhdeksään kertaan. Olympialaisissa hän voitti ensimmäisen olympiakultansa jo Pekingin kisoissa vuonna 2008 ja ensimmäisen olympiamitalinsa hän nappasi neljä vuotta Ateenassa juostessaan 200 metrin hopeaa.

Felix sai lapsen vuonna 2018 ja se keskeytti hänen ammattilaisuransa joksikin aikaa. Vaikeuksia toi myös vaikea synnytys, jonka jäljiltä Felixin lapsi vietti pitkän aikaa teho-osastolla.

Felix näpäytti arvostelijoitaan kommenteillaan kilpailun jälkeen.

– Oli todellisen taistelun takana, että pääsin tänne. Ja taisteleminen on asia, jota osaan tehdä, joten halusin taistella loppuun saakka. Yhteiskunta sanoo usein, että lapsen jälkeen parhaat hetkesi ovat takana, mutta se ei ole totta. Minä olen täällä todistamassa sitä, Felix totesi.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Tokio 2020