
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tiedotti valinneensa uuden pääsihteerin virasta lokakuussa pois äänestetyn Sarah Lewisin tilalle. Uusi pääsihteeri on ranskalainen Michael Vion.
Michael Vion on jo kokenut tekijä kansainvälisissä hiihtopiireissä. 61-vuotias entinen huippu-urheilija voitti muun muassa alppiyhdistetyssä MM-kultaa vuonna 1982. Mies on toiminut Ranskan hiihtoliiton puheenjohtajana vuodesta 2010 ja on istunut FIS:n hallituksessa vuodesta 2004. Vion lopettaa kummatkin muut tehtävänsä ja keskittyy täysin pääsihteerin tehtäviin.
Vionin edeltäjä britti Sarah Lewis äänestettiin pois Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pääsihteerin paikalta lokakuussa 2020 luottamuspulan vuoksi. Nainen oli ehtinyt johtaa FIS:ää vuodesta 2000. Myös Lewis on entinen huippualppihiihtäjä. FIS ei ole suostunut avaamaan missään vaiheessa yksityiskohtia Lewisin potkujen taustalta. Ainoa kerrottu asia on se, että päätös syntyi enemmistöäänillä.
Vionin valinta helpotti tilannetta FIS:n sisällä.
– Michel tuo täydellisen yhdistelmän johtajuustaitoja ja erityisosaamista. FIS on onnekas, kun hänenlaisensa johtaa päivittäistoimintaa kohti FIS:n tulevaisuutta, FIS:n puheenjohtaja Johan Eliasch hehkutti.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
