
Suomalaisvapaaottelija Jesse Urholin otteli 25.6. Cage Warriors 124 -tapahtumassa välisarjan (77,1-kiloiset) ottelun walesiläistä Aaron Khalidia vastaan ja voitti yksimielisillä tuomariäänillä. Urholin oli ottelun jälkeen iloisella mielellä jo odottaa jo uutta ottelua innolla.
31-vuotias Porissa asuva Jesse Urholin voitti Aaron Khalidin puhtaasti kolmessa erässä tuomariäänin 30-25-30-25, 30-26. Voitto maistui makealta, vaikka parannettavaakin jäi.
– Ihan hyvät fiilikset on, kun voiton sain, mutta vähän jäi semmoinen olo, että olisi ollut mahdollisuuksia lopettaa se ottelu, jos olisin vähän enemmän ottanut riskejä tai pistänyt vähän enemmän kaasua siihen. Voitonhalu oli niin kova, etten halunnut ottaa mitään siinä. Hyvä voitto, mutta jäi parannettavaa, Urholin kertasi.
Urholin oli ottelun aikana enemmän niskan päällä ja hallitsi sen kulkua. Mies kehui myös Khalidia, joka otteli Urholinin mukaan hyvin.
– Ottelu eteni enimmäkseen sillä lailla, että vein Aaronia alas ja sitten hän puolusteli siellä matossa. Tosi hyvin puolustikin, ei se ihan hirveätä osumaa ottanut siinä. Muutaman kerran oli sellaisia puolittaisia kuristusyrityksiä, missä sain vähän puristeltua ilmoja ja luulen, että se siinä hieman korisi.
– Yhden kerran osuin sitä yläpotkulla sillä lailla, että siitä tippui kanveesiin. Sitten jatkolyönnit siinä, mitä tuli, niin eivät osuneet tarpeeksi hyvin ja se pääsi sitten sitomaan siinä. Se oli toisessa erässä ja sitten kolmannessa erässä oli aikalailla samanlaista. Vein sitä alas ja se siellä matossa puolusteli sitten, Urholin kertasi jännittäviä hetkiä.
Khalidin ammattilaistilastot ovat kovaa luettavaa. 18 ottelussa mies on ottanut kymmenen voittoa, päätynyt kerran tasapeliin ja hävinnyt seitsemästi. Urholin osasi odottaa kovanluokan ammattilaista vastaan.
– Olihan se tiedossa, että vastassa on ihan maailmanluokan jätkä. Mennyt ihan maailmanluokan tyyppien kanssa kolme-eräisiä ja jäänyt muistaakseni kerran johonkin lopetukseen. Hän on todella sitkeä ja veteraani, kuitenkin ollut jo 17 ottelua ennen tuota.
Suunniteltu ottelutaktiikka puri
Urholin oli luonut tavanomaiseen tapaansa ottelusuunnitelman Khalidin päänmenoksi ja porilainen sai sitä pääosin hyvin toteutettuakin.
– Kyllä se suurinpiirtein meni ottelusuunnitelman mukaan. Kuvittelin, että saisin sen lopetettua kyllä, että jotain vähän aukeaisi paikka, kun se väsyy tai tekee jonkin virheen. Hyvin hän kyllä otti, otti todella tarkasti matossa.
– Aina kun oli paikka lyödä, niin tiesi koska liikkua ja mistä sitoa. Siinähän ottelukokemus ja veteraanius ja kovuus näkyivät. Ei siinä ollut hyviä paikkoja tehdä vahinkoa. Kuristusyrityksissäkin hän tiesi, että aina kun rupesi tuntumaan pahalta, niin hän liikkui todella hyvin ja siltasi. Käänsi pois sillälailla, että siinä ei ollut paikkaa, pääsi niistä aina pois, Urholin kehui veteraanivastustajaa.
Haava päässä haittasi menoa
Urholinin päähän aukesi toisessa erässä häijyn näköinen haava. Sekin haittasi oman aikansa ottelemista, sekä verotti myös lopetuksen hakemista.
– Sitten kun minulla tuli se haava toisessa erässä, niin siitä tuli niin paljon verta, että kaikki oli niin liukasta, että ei saanut enää kunnon otteita enää. Muuten meni ottelusuunnitelman mukaan, lopetus oli siinä mielessä niin kuin aina. Eihän sitä kukaan vapaaehtoisesti 15 minuuttia siellä nyhjää, jos ei ole pakko, Urholin manasi.
Vamma tuli todella epäonnekkaasti.
– Se tuli siinä, kun potkun jälkeen lähdin mattoon ja itse liukastuin, kun yritin huitaista. Hänellä oli suojaus ylhäällä ja osuin siinä rytäkässä hänen kyynärpäähänsä. Olin siinä päällä, että nyt jostain tulee verta, se on varmaan tuo kaveri, ehkä joku osui sitä. Sitten huomasin, että ei jukolauta, sehän tulee omasta kupolista se veri.
– Khalid meni suoraan vastustajan kulmaan ja vastustajat huusivat, että “That’s a potentially fight-ending-cut”, niin ajattelin, että voi hemmetti, ei se niin paha voi olla. Sitten katsoin, että sitä verta vain tulee ja tulee ja ajattelin, että voi hemmetti, katsotaan tämä erä, Urholin kertasi jännittäviä hetkiä.
Kun toinen erätauko koitti, Urholin pääsi hoitohenkilökunnan hoiviin. Haavat ja vammat eivät ole harvinaisia vapaaottelussa ja nytkin mies luotti siihen, että paikkailu hoitaa homman ja ottelu saa jatkua.
– Cutmanit ovat kuitenkin ammattilaisia, kyllä ne saavat, kunhan se ei ole silmäluomessa, se olisi ollut paha. Verta meni sen verran silmäänkin, että ajattelin, että onkohan se silmäluomessa se vekki, siitä voidaan keskeyttääkin.
– Sitten kun menin kulmaan, he sanoivat, että se on tuolla silmäkulmassa, niin ajattelin, että ok, ei tässä mitään hätää ole. Eivät ne tuohon sitä keskeytä. Sitten he saivat sen umpeen vaseliinilla ja kylmällä ja kolmannessa erässä se ei enää häirinnyt juurikaan yhtään. Aina kun haava on päässä, siitä tulee paljon verta. Ei minulle tullut kuin neljä tikkiä, ihan siisti haava.
Yhteistyö Cage Warriorsin kanssa jatkuu, tulevaisuudessa myös suomalaisyhteistyötä
Urholin kirjoitti Cage Warriors -organisaation kanssa sopimuksen tämän vuoden maaliskuussa. Se tietää lisätöitä lähitulevaisuudessakin.
– Kirjoitin Cage Warriorsin kanssa viiden ottelun sopimuksen, neljä olisi vielä jäljellä. He ovat lupailleet toista ottelua tälle vuodelle ja koetan pitää siitä kiinni. Saisin syys-marraskuussa vielä ottelun, itselleni loka-marraskuu olisi parempi, mutta jos he tarjoavat syyskuuta, niin kyllä siihenkin valmistaudutaan. Katsotaan sitten, mitä sen jälkeen tulee. Tittelikahinat Cage Warriorsissa olisivat mielessä.
Suomen päässä harjoitteleminen on pääosassa ja kunnollisia treenikavereita onneksi löytyy. Yhteistyökuvioitakin viritellään, vaikka korona tuo omat haasteensa niihinkin.
– Suomessa 77-kiloisissa on todella hyvä tilanne, seuraavia todella hyviä jätkiä on Suomessa jo aika paljon. Koetetaan kehitellä, että saataisiin kaikki samaan kasaan ja saataisiin hyviä jumppia aikaiseksi. Tämä korona on tietysti aika paljon vaikeuttanut. Kyllä se tästä pikkuhiljaa avautuu, kun itsekin olen saanut rokotuksia, voisi kuvitella, että saadaan jonkinmoisia yhteisjumppia aikaiseksi.
– Kova jokapäiväinen työ tehdään toistaiseksi omalla salilla, mutta sitten esimerkiksi vapaaottelusparreihin, jotka valmistavat otteluihin, olisi hyvä saada omankokoisilta hyviltä ammattilaisilta sparrausta. Totta kai jos hekin saavat minultakin sparrausta, niin se on molempiin suuntiin hyvä, Urholin kertoo perusarjestaan.
Tulevat ottelut siintävät myös totta kai mielessä. Urholin on 31-vuotiaana jo kokenut ottelija ja kokemukset niin amatööri- kuin ammattilaiskehistäkin ovat kasvattaneet miestä.
– Vaikka olisi tappio tullutkin, niin en minä yhteen tappioon murru. Olen sen verran kuitenkin hävinnyt aikoinaan lukkopainissa ja jujutsussa, että ei se sillälailla uutena asiana tule. Ikääkin alkaa olla sen verran, että pystyy käsittelemään asioita eri tavalla.
– Joskus nuorempana, kun hävisi, niin se on ollut ihan kamalaa. Totta kai vihaan häviämistä, kukaan ei tykkää hävitä. Se, miten niitä pystyy käsittelemään, on vuosien saatossa kehittynyt, kun tappioita on tullut, mies kertoo mentaliteetistaan.
Urholin on tällä hetkellä vielä voittamaton ammattilaiskehissä seitsemässä ottelussa saldolla seitsemän voittoa, nolla tasapeliä ja nolla tappiota. Mies on realisti ja tietää, että joskus tappiokin voi tulla eteen, mutta hänellä on myös tervettä itseluottamusta ja intohimoa, joka kuuluu hienosti miehen puheissa.
– Onhan se hienoa pysyä voittamattomana ja sitä koetetaan vaalia niin pitkään kuin pystyy. Kaikki ottelut lähdetään voittamaan ja dominoimaan, ei tässä olisi muuten mitään järkeä. Aina pitää mennä sillä asenteella, että tulen dominoimaan jokaista tilannetta ja jokaista erää ja jokaista hetkeä tästä ottelusta. Jos menet jollain muulla asenteella, niin älä mene, Urholin päättää.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
