
Suomen keihäänheiton legendaarisimpiin tapahtumiin kuuluva Pihtiputaan keihäskarnevaalit järjestettiin jälleen vuoden tauon jälkeen. Tulokset eivät kuitenkaan päätä huimanneet. Kisan voiton vei Jarmo Marttila, toiseksi sijoittui Jami Kinnunen. Paluutaan kilpakentille tekevä Antti Ruuskanen oli kolmas.
Ruuskasen paras heitto lensi 79,06, joka tuli viimeisellä heitolla. Kokenut keihäsmies osasi suoraan analysoida, mikä heitoissa meni pieleen.
– Verryttelyssä heitot menevät ok. Mutta kilpailussa, kun vauhtia tulee lisää, tekniikka ei tahdo pysyä mukana eivätkä tekniikka ja tehot kohtaa, Ruuskanen kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Suomalaisten kestosuosikki uskoo itse olevansa paremmassa kunnossa kuin mitä kauden tulokset tähän mennessä ovat näyttäneet.
– Olen 80 metrin kunnossa ja ylikin, Ruuskanen lupaa.
Olympiakomitea julkistaa valintansa maanantaina, jolloin kerrotaan myös keihäsjoukkueen kokoonpano. Suomella on neljä valintakelpoista urheilijaa, kun paikkoja joukkueessa on vain kolme. Nähtäväksi jää, valitaanko Lontoon olympiamitalisti uransa kolmansiin olympialaisiin.
Keihäskarnevaalien voittoon heitti Jarmo Marttila, jonka paras heitto kantoi 80,56. Tulos syntyi heti ensimmäisellä heitolla. Olkapäävaivan takia Marttila heitti ainoastaan kisan kolme ensimmäistä heittoa.
Marttila on tänä vuonna tehnyt huimia parannuksia ennätykseensä. Kesäkuussa ennätys parani kertaheitolla jopa viisi metriä. Tänään Kälviän Tarmon keihäsmies jäi kuitenkin puolitoista metriä kauden parhaastaan, joka on 82,04.
Kisan toiseksi sijoittui kolmannen polven keihäänkeittäjä Jami Kinnunen. Kinnusen paras heitto lensi 79,06 metriin.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
