
Brooklyn Netsin kausi päättyi pettymykseen, kun joukkue taipui itäisen konferenssin semifinaaleissa Milwaukee Bucksille. Kahden supertähden, Kyrie Irvingin ja James Hardenin loukkaantumiset olivat kova isku Netsille, eikä upean kauden pelannut Kevin Durant, saanut riittävästi taustatukea. Hienosti runkosarjassa pelannut Joe Harris kadotti pelinsä täysin kauden tärkeimmillä hetkillä, ollen vain varjo itsestään.
Näillä tekijöillä oli valtava vaikutus Netsin kauden päättymiseen, mutta pienemmälle huomiolle on jäänyt Spencer Dinwiddien alkukaudella tapahtunut loukkaantuminen. Läpimurtokauden 2019-20 pelannut Dinwiddie loukkasi polvensa, eikä palannut enää pelikentille. Miehen pelien Brooklynissä uskotaan olevan pelattu ja hänen mahdollisesti hylkäävän Netsin tarjoaman sopimuksen ja siirtyvän muualle. Joten jos 28-vuotiaasta takamiehestä tulee kesällä vapaa agentti, mikä on hänen todennäköinen uusi osoitteensa?
Miehen kerrotaan haluavan joko viiden vuoden ja 125 miljoonan arvoisen diilin Netsiltä, tai siirtyvän synnyinseuduilleen Los Angelesiin. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa, joko Lakers tai Clippers voisivat tulla kyseeseen, mutta nämä joukkueet ovat jo tähtipelaajia täynnä ja tuskailevat palkkakaton kanssa, joten tämä ei ole todennäköistä. Toki siinä tapauksessa, jos pelaajia liikkuu myös toiseen suuntaan, diili voisi toteutua.
Dinwiddien kannalta parasta voisi olla siirtyä joukkueeseen, joka pystyy tarjoamaan miehelle korkeaa palkkaa, sekä pärjää playoffeissa. Dallas Mavericks saattaisi tässä mielessä olla hyvä vaihtoehto. Paljon riippuu tietysti siitä, mitä Mavs tekee kallipalkkaisen Josh Richardsonin kanssa, mutta luultavasti sillä olisi tilaa palkkakaton alla myös Dinwiddien hankkimiseen.
Mavsissa pelaa myös Luka Doncic, yksi koko NBA:n valovoimasimmista tähdistä, ja tämä voi toimia myös houkuttimena siirtyä Dallasiin. Mavericksilla on potentiaalia mennä pitkälle playoffeissa ja se tarvitsee Doncicin lisäksi yhden peliärakentavan takamiehen. Lakers ja Clippers saattavat olla Dinwiddien ensisijaiset vaihtoehdot, mutta Mavs voisi olla järkevin vaihtoehto hänen tulevaisuutensa ja kehittymisensä kannalta.
Lähde: Nothin But Nets
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
