Seuraa meitä:

Tennis

Emil Ruusuvuori jatkoon Båstadissa – vuoden ensimmäinen voitto massalla

Emil Ruusuvuori aloitti Båstadissa vahvasti.
AOP

Suomen suurin tennistähti Emil Ruusuvuori otti komean päänahan Ruotsin Båstadissa pelattavan ATP-250 tason tennisturnauksen avauskierroksella, kun suomalainen voitti Ruotsin Mikael Ymerin 2-1 (1-6, 6-4, 6-3) -lukemin, joka oli päässyt villillä kortilla mukaan turnaukseen. Voitto oli Ruusuvuoren ensimmäinen massakentillä tällä kaudella.

Ruusuvuorella oli tahmea alku ottelussa, sillä suomalainen menetti heti kaksi ensimmäistä syöttövuoroaan voitettuaan vain kaksi pistettä omilla syötöillään. Kolmannessa syöttövuorossa Ymerillä oli jo murto- ja eräpallo viedä erä suoraan 6-0 -lukemin, mutta Ruusuvuori piti pintansa ja lopulta syöttönsä.

Toinen erä lähti myös nihkeästi suomalaiselta liikkeelle, sillä heti ensimmäiseen syöttövuoroon Ymer sai kolme murtopalloa, mutta Ruusuvuori onnistui pitämään syöttönsä ja murtamaan heti perään ruotsalaisen syötön. Toinen erä meni hyvässä tahdissa suomalaisen otteessa, mutta 2-4 -tilanteessa Ymer mursi takaisin ja tuli erään mukaan. Ruusuvuori onnistui kuitenkin toistamiseen murrossa, kun ruotsalainen tuli syöttämään 4-5 -tilanteessa pysyäkseen erässä mukana. Suomalainen sai yhden murto- ja eräpallon, ja käytti sen vastustamattomasti hyödykseen.

Kolmas erä oli tasaista vääntöä ja murtopalloja ei enää nähty kuten ottelun alkuvaiheissa. Ymer sai Ruusuvuoren toisessa syötössä kaksi murtopalloa, mutta suomalainen kesti nämä. Lopulta Ruusuvuoren johtaessa erää 4-3 -lukemin suomalainen mursi ruotsalaisen nollille ja pääsi 5-3 -tilanteessa syöttämään erän sekä ottelun itselleen.

Hyvästä ykkössyöttöprosentista 63 huolimatta Ruusuvuori syötti ottelussa vain yhden ässän ja neljä kaksoisvirhettä. Ykkössyötöistään suomalainen voitti kuitenkin 70 prosenttia, mutta kakkosista vain 41 prosenttia.

Toisella kierroksella Ruusuvuori kohtaa Slovakian Norbert Gombosin, joka yllätti avauskierroksella Uruguayn Pablo Cuevasin 2-1 (1-6, 7-6, 6-2) -lukemin. Gombos on voittanut miesten kaksi aiempaa kohtaamista.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Tennis