Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi
Pussit.com mainos iso

Tennis

Osallistuuko Đoković olympialaisiin? Voitto veisi serbin historiankirjoihin

Novak Djokovic ei ole vielä päättänyt osallistuuko hän olympialaisiin
AOP

Suurimmat tennistähdet ovat jättäytyneet pois olympialaisista yksi kerrallaan. Maailmanlistan ykkönen, Novak Đoković ei kuitenkaan vielä ole tehnyt päätöstään. Voitettuaan Wimbledonin serbitähti ilmoitti olevansa kahden vaiheilla. Päätökseen vaikuttavat sekä koronarajoitukset että tyhjille katsomoille pelaaminen.

Olympialaiset eivät ole tärkeä turnaus tenniksen kannalta. Kisoista ei saa ranking-pisteitä, eikä niillä siksi ole juuri arvostusta pelaajien keskuudessa. Lisäksi kisojen ajankohta on vaikea. Kesällä järjestettävät olympialaiset asettuvat yleensä juuri ennen Pohjois-Amerikan kovien kenttien kiertuetta ja kauden neljättä Grand Slamia, US Openia. Tänä vuonna lisähaastetta asettaa Tokion sijainti ja koronaepidemian asettamat rajoitukset.

Serbialainen on varmasti miettinyt sitäkin, riittävätkö paukut sekä olympialaisten että US Openin voittamiseen, varsinkin kun turnausten väliin jää vain kuukausi. Toisaalta serbialainen on ollut niin ylivoimainen, ettei hän tarvitse US Openia edeltävien Masters-tason turnausten ranking-pisteitä. Kuukausi riittänee aikaeroon totuttelemiseen.

Samalla Đoković on äärimmäisen isänmaallinen mies, eikä kultamitalin voittamista omalle maalleen koskaan voi aliarvioida. Đoković on kotimaassaan supertähti, jonka koetaan olevan maansa suurin lähettiläs niin urheilussa kuin sen ulkopuolellakin.

Voittamalla olympialaiset Đoković pääsisi harvalukuiseen kerhoo.n Kun pelaaja voittaa kaikki Grand Slam -turnaukset ja olympiakultaa samana vuonna, kutsutaan sitä kultaiseksi Grand Slamiksi. Siihen on pystynyt vain yksi pelaaja historiassa – Saksan ikoninen Steffi Graf. Kun koko ura otetaan huomioon, ovat kultaisen Grand Slamin saavuttaneet Andre Agassi sekä Rafael Nadal. Đoković haluaa takuulla päästä tähän samaan kerhoon.

Lisämaustetta kultaisen Grand Slamin saavuttamiseen tuo sekin, että Đoković on voittanut tänä vuonna jo kolme ensimmäistä Grand Slam -turnausta. Jos serbialainen pystyy vielä voittamaan loppukesästä US Openin, tekee hän jotain, mihin kukaan aktiivipelaaja ei ole pystynyt. Se sinetöisi Đokovićin paikan kaikkien aikojen parhaimpana tennispelaajana.

Kultainen, kalenterivuoden aikana saavutettu Grand Slam olisi kirsikka kakun päällä, jota serbialaisen voi olla vaikea vastustaa.

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Tennis