
Red Bullin Max Verstappen nousi ohi Lewis Hamiltonin ensimmäiseen F1 historian sprinttikisan voittoon Britannian GP:ssä Silverstonen radalla. Mercedeksen Valtteri Bottas piti perjatain aika-ajosta saadun kolmannen sijan myös kisassa. Paalulta lähtenyt Hamilton taipui Verstappenille heti lähdössä eikä enää onnistunut todellisesti haastamaan nuorta hollantilaista voittokamppailusta. Sprintillä korvattiin normaalisti lauantaisin ajettava aika-ajo tapahtuma. Sprintin tulosten perusteella määräytyy lähtöpaikka sunnuntain varsinaiseen kilpailuun. Sprintin voitosta voittaja Verstappen sai 3 MM-pistettä, Hamilton kakkossijastaan 2 ja Bottas kolmossijastaan 1.
Sunnuntaisessa kilpailussa Mercedeksellä on etulyöntiasema Red Bulliin nähden vaikka Verstappen starttaakin paalulta kisaan. Red Bullin toinen kuljettaja Sergio Perez keskeytti sprintin ja joutuu näin ollen lähtemään sunnuntain kisaan viimeisestä ruudusta. Hamilton ja Bottas pääsevät lähtemään heti Verstappenin perään ja voivat näin ollen hyödyntää tiimitaktiikkaa huomisessa kilpailussa.
Räikkönen onnistui
Kimi Räikkönen onnistui loistavasti sprinttikisassa. Räikkösen lopullinen sijoitus kisassa oli 13. Räikkönen onnistui nousemaan 4 neljä sijaa kivuttuaan sijalta lähtösijalta 17. Varsinaiseen kilpailuun sarjan kokenein kuljettaja lähtee siis sijalta 13, joka on parempi kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Täyspitkään kilpailuun startatessaan Räikkönen tulee tekemään historiaa, sillä hänestä tulle sarjan ensimmäinen kuljettaja, joka on ajanut 20 kilpailua samalla radalla.
Huominen kilpailu starttaa kello 17.00 Suomen aikaa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
