
Keskustan tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen, joka vastaa myös urheilusta, on ilmoittanut matkustavansa Tokion kesäolympialaisiin. Matkaan sisältyy myös ministeritason tapaamisia.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vierailee Tokiossa 23.-27.7. Ministeri seuraa suomalaisurheilijoiden suorituksia kisapaikoilla. Lisäksi Kurvinen tapaa Japanin hallituksen edustajia ja keskustelee koulutuksen ja osaamisen teemoista erityisesti digitalisaation, tutkimuksen ja innovaatioiden näkökulmista.
Kurvinen jakaa kiitosta suomalaisurheilijoille.
– Urheilijat ovat joutuneet korona-aikana tiukille ja valmistautuminen olympialaisiin on ollut erittäin haastavaa. Olemme saaneet tästä huolimatta jalkeille hienon joukkueen. Lajiensa huipulle kuuluvilla suomalaisurheilijoilla on mahdollisuus näyttää osaamistaan. Haluan tukea osallistumisellani Suomen olympiajoukkuetta ja suomalaista urheilua, Kurvinen sanoi Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.
Kurvinen vierailee Tokiossa myös Suomen suurlähetystön alueella sijaitsevassa Metsä-paviljongissa. Se on Suomen 15 kuukauden mittainen vienninedistämisen projekti, jolla pyritään vahvistamaan kauppasuhteita maiden välillä.
Projektin kantavina teemoina ovat digitaalisuus ja teknologia, kestävä kehitys sekä matkailu ja luonto. Kestävä kehitys ja kiertotalous ovat esillä keskusteluissa myös urheiluun ja liikuntapaikkarakentamiseen liittyen.
Matkan aikana noudatetaan tarkasti terveysturvallisuusohjeistuksia ja kisajärjestäjien antamia koronaan liittyviä määräyksiä.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
