
Ecuadorilainen Alex Quiñónez joutuu jättämään Tokion kesäolympialaiset väliin. Mies on edelleen väliaikaisessa kilpailukiellossa doping-rikkeensä vuoksi.
31-vuotias Alex Quiñónez on ollut Athletics Integrity Unitin AIT:n päätöksen perusteella väliaikaisessa kilpailukiellossa kesäkuun lopusta alkaen. Miehen doping-juttua ei ehditä käsitellä ennen Tokion kesäolympialaisia, joten ecuadorilainen joutuu jäämään sivuun kisoista.
Quiñónezin kilpailukielto juontaa juurensa siihen, että mies jätti ilmoittamatta doping-testaajille olinpaikkansa kolmeen kertaan vuoden sisällä. Tämä johtaa sääntöjen mukaan automaattisesti väliaikaiseen kilpailukieltoon ja useimmiten kahden vuoden kilpailukieltoon.
Quiñónez oli yksi 200 metrin kilpailun menestyjäsuosikeista. Mies voitti MM-pronssia Dohan MM-kisoissa vuonna 2019. Quiñónez sijoittui kolmanneksi ajalla 19.98 häviten kanadalaiselle hopeamitalistille Andre De Grasselle, joka kellotti 19.95, ja yhdysvaltalaiselle kultamitalistille Noah Lylesille, joka kellotti 19.83.
Saavutuksellaan Quiñónezista tuli kautta aikain toinen MM-mitalisti kävelijä Jefferson Pérezin jälkeen. Aiemmin tänä vuonna hän kilpaili yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Puolan Chorzówissa auttaen Ecuadoria sijoittumaan neljänneksi 4 x 200 metrin viestissä.
Quiñónez on edustanut Ecuadoria useissa kansainvälisissä kisoissa niin nuorten kuin aikuistenkin tasolla. MM-pronssinsa lisäksi mies sijoittui Lontoon olympialaisissa seitsemänneksi. Tämän lisäksi mies on edustanut maataan MM-kisoissa ja Etelä- ja Keski- ja Väli-Amerikan mestaruuskisoissa useasti.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
