
Olympialaisten tennisturnauksessa on ollut todella rajut olosuhteet, kun Tokiossa on ollut todella kuumaa ja kosteaa. Jo aiemmin uutisoimme maailmanlistan ykkösen Novak Djokovicin ja kakkosen Daniil Medvedin vaateesta muuttuu kisojen aikataulua, jotta pelit eivät olisi päivän kuumimpaan aikaan. Tähän asti ottelut on aloitettu kello 11 aikaan paikallista aikaan, joka on päivän kuumimpia ajankohtia.
Keskiviikkona rajut olosuhteet vaativat ensimmäisen uhrinsa, kun espanjalainen Paula Badosa jouduttiin viemään kentältä pyörätuolilla pois ottelun aikana tulleen lämpöhalvauksen vuoksi.
Myös venäläinen Medvedev on ollut isoissa ongelmissa turnauksen ilmaston takia. Keskiviikon ottelussa Fabio Fogninia vastaan Medvedev ei voinut hengittää kunnolla. Ottelun päätuomari Carlos Ramos kysyi venäläiseltä onko hän kunnossa.
– Olen kunnossa.. Jos kuolen ottaako ITF vastuun?, Medvedev vastasi.
Myöhemmin kansainvälinen tennisliitto ITF ilmoitti, että otteluiden alkamisajankohtaa tullaan siirtämään kello 15 pelaajien hyvinvoinnin ja terveyden vuoksi. Muutos oli nyt hyvä tehdä, koska turnaus on edennyt pidemmälle eikä otteluita ole enää niin paljoa.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
