
Andre De Grasse teki historiaa ja otti olympiakultaa miesten 200 metrin juoksussa maan ennätysajalla 19.62. Kanadalainen teki maan ennätyksen jo välierissä, mutta pystyi kiristämään tahtia vielä finaaliin ja ottamaan toisen olympiamitalin näistä kisoista.
Toiseksi tuli Yhdysvaltain Kenneth Bednarek, joka juoksi voittajan tavoin ennätyksensä. Bednarekin aika oli 19.68. Kolmas kisassa oli Bednarekin maanmies Noah Lyles, joka puristi kolmosradalta kolmanneksi ajalla 19.74, joka oli Lylesin kauden paras.
Finaalissa viisi miestä juoksi alle 20 sekuntin, kun Yhdysvaltaina Erriyon Knighton oli neljäs ajalla 19.93. Liberian Joseph Fahnbulleh oli kisan viides ajalla 19.98. Tämä oli samalla Liberian ennätys.
Finaalissa kuudes oli Kanadan Aaron Brown ajalla 20.20. Seitsemäs Jamaikan Rasheed Dwyer ajalla 20.21 ja kahdeksas Trinidadin ja Tobagon Jareem Richards, jonka aika oli 20.39.
Kanadalaisella De Grassella oli taskussaan ennen Tokiota olympiapronssi Riosta 100 metrin juoksusta ja hopeaa 200 metrin juoksusta. MM-kisoissa kanadalainen on ollut parhaimmillaan kakkonen Dohassa 2019, joten tämä oli kokeneen juoksijan ensimmäinen arvokisavoitto.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Neeraj Chopra otti omansa keihäässä - Oliver Helanderilta uran paras suoritus MM-kisoissa
- Täydellistä ylivoimaa! - Yleisurheilun MM-kisoissa ylivoimainen mestari
- Reetta Hurske ansaitulle lomalle täysin ylivoimaisen Ruotsi-ottelun voiton myötä: “Nyt kaipaa lepoa mieli myös”
- Uskomaton mies! - Yleisurheilun supertähti näytti jälleen miksi on paras
- Uskomatonta! - Femke Bol lensi Hollannin fantastiseen voittoon
- Ukrainaan naisten korkeushypyn maailmanmestaruus! - Australia täydensi palkintopallin
- Topi Raitanen näytti ruotsalaisille kaapin paikan Ruotsi-ottelussa: “Näytin, kuka täällä määrää”

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Koripallo
-
Koripallo
/ 2 viikkoa sittenJättiuutinen! – Yhdysvaltain korisjoukkue saamassa hurjan nipun Pariisiin
Ensi kesänä käytävät Pariisin olympialaiset ovat saamassa todella kovan kattauksen miesten koripalloturnaukseen. Miesten koripallossa...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenSusijengi minimitavoitteeseensa koripallon MM-kisoissa – Lauri Markkanen heitti joukkueen olympiakarsintapaikkaan
Suomi varmisti virallisesti karsintapaikan Pariisin kesän 2024 olympialaisiin voittamalla Venezuelan koripallon MM-kisojen päätösottelussaan 90-75....
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenNo nyt nähtiin tuttua Lauri Markkasta! – Näin mies kommentoi voittoa: “Se lähtee siitä, että…”
Susijengi avasi viimein voittotilinsä koripallon MM-kisoissa kaatamalla Kap Verden turnauksen alemman jatkolohkon ottelussa vakuuttavin...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenSusijengi avausvoittoon MM-kisoissa! – Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
Susijengi avasi voittotilinsä koripallon MM-kisoissa voittamalla Kap Verden turnauksen alemmassa jatkolohkossa. Suomen koripallomaajoukkue Susijengi...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenKritiikkiä saanut Lauri Markkanen haluaa johtaa esimerkillä: “Olen treenannut johtamisen taitoja”
Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin taival MM-kisoissa on ollut kovasti alavireinen. Joukkue päätti eilen alkulohkonsa rumaan...
Kirjoittaja Nico Oksanen
Mainos
Formula 1
-
Formula 1
/ 7 tuntia sittenMercedekseltä uskomaton ratkaisu Japanin GP:ssä – Russell raivostui tallin törttöilystä: “Täydellinen katastrofi!”
Mercedes oli taktisesti vaikeuksissa Japanin GP:ssä ilman tallipäällikköään Toto Wolffia. Molemmat Mercedes-autot onnistuivat napsimaan...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Formula 1
/ 9 tuntia sittenValtteri Bottas antoi F1-tulokkaan kuulla kunniansa: “Selkeästi hänen vikansa”
Valtteri Bottaksen sunnuntai Japanin GP:ssä oli vaikea. Suomalainen otti osumaa toisilta kuljettajilta pariinkin otteeseen....
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Formula 1
/ 3 päivää sittenEntiseltä F1-tähdeltä tyly arvio Sergio Perezin asemasta Red Bullilla: “Ei tarvitse olla tiedemies tajutakseen…”
Entinen F1 -kuljettaja Ralf Schumacher uskoo, että Max Verstappenin ja Sergio Perezin väliset erimielisyydet...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Formula 1
/ 4 päivää sittenF1-sarjassa muhii skandaali – Mercedes-pomo latasi suorat sanat: “Kuin katsoisi saippuaoopperaa”
Toto Wolff ei usko Felipe Massan mahdollisuuksiin vuoden 2008 maailmanmestaruuden kääntämisessä. Formula 1 -sarja...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Formula 1
/ 5 päivää sittenMercedes-tähti pilasi voittomahdollisuutensa viimeisellä kierroksella: “Pienikin huolimattomuus saattaa kostautua”
George Russellin urakka Singaporen GP:ssä päättyi karmaisevalla tavalla, kun mies kolaroi autonsa viimeisellä kierroksella...
Kirjoittaja Nico Oksanen
Mainos
Ralli
-
Ralli
/ 3 päivää sittenEsapekka Lapin paikka Hyundailla vaarassa? – Tallipäälliköltä tyhjentävä vastaus: “En sano sitä ääneen”
Rallin MM-sarjan tallit kartoittavat parhaillaan ensi kauden kokoonpanojaan ja pyörittelevät tulevan kauden kuljettajasopimuksia. Myös...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Ralli
/ 4 päivää sittenSiirtohuhujen keskiössä oleva rallitähti vihjasi tulevaisuudestaan: “Ei ole mikään salaisuus”
Rallin MM-sarjan siirtohuhut vellovat villeinä ja niiden keskiössä on erityisesti Toyotan Sebastien Ogier. Kahdeksankertainen...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Ralli
/ 1 viikko sittenKreikan pettymys oli liikaa? – Kalle Rovanperän tiukka kilpakumppani valmis laittamaan pillit pussiin
Yksi rallin MM-sarjan kärkikuskeista, Thierry Neuville, kommentoi uransa jatkoa mietteliäänä. Hyundain Neuville on yksi...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenRatkeaako MM-sarja jo seuraavassa rallissa? – Rovanperä otti ison askeleen kohti toista maailmanmestaruuttaan
Rallin MM-sarja saattaa ratketa jo seuraavassa osakilpailussa, sillä Kalle Rovanperällä on Kreikan voiton myötä...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenKalle Rovanperältä mykistävä suoritus Kreikan MM-rallissa – Huikea pohja-aika läheltä piti -tilanteesta huolimatta
Kreikan MM-ralli on saatu perjantaina toden teolla käyntiin ja yhteensä rallista on ajettu nyt...
Kirjoittaja Nico Oksanen
Mainos
Tennis
-
Tennis
/ 2 päivää sittenDjokovicin ura oli lähellä päättyä ennen aikojaan: “Tuon ottelun jälkeen hän halusi lopettaa”
Novak Djokovic oli valmis päättämään tennisuransa vuonna 2018 kärsittyään toisen kierroksen tappion Miami Mastersissa...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Tennis
/ 3 päivää sittenLoukkaantumisista kärsinyt tennistähti kertoi paluupäivänsä – Tähyilee jo iso tavoitetta: “Edelleen suurin unelmani”
Iso-Britannian Emma Raducanu kertoo palaavansa tenniksen pariin, lukuisten loukkaantumisten jälkeen, ensi kaudella. Tietään kohti...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Tennis
/ 6 päivää sittenSuomen sensaatiomaisesti Davis Cupin lopputurnaukseen kipparoinut Jarkko Nieminen: “Kisa on vielä kesken”
Suomen joukkueen historiallisesti Davis Cupin lopputurnaukseen kipparoinut Jarkko Nieminen odottaa marraskuun finaaliturnausta innolla. Suomi...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Tennis
/ 1 viikko sittenOtto Virtaselta erinomainen ottelu jälleen! – Nyt kaatui lupaava kroatialainen
Suomen Davis Cup -urakka Kroatian Splitissä on sujunut erinomaisella tavalla. Suomi hävisi tiistaina ensimmäisen...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Tennis
/ 2 viikkoa sittenSuomi taipui historiallisessa Davis Cupin ottelussa Hollannille: “Aika lähellä”
Suomi pelasi ensimmäistä kertaa historiassa Davis Cupin 16 parhaan maan lopputurnauksessa. Jarkko Niemisen kipparoima...
Kirjoittaja Nico Oksanen
Mainos
Lentopallo
-
Lentopallo
/ 3 viikkoa sittenSuomen lentopallomiehet päättivät EM-turnauksen viisieräiseen trilleriin
Suomi päätti lentopallon miesten EM-turnauksensa Bulgarian Varnassa katkeransuloiseen 3-2 tappioon Ukrainalle. Suomi päätti EM-kisansa...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Lentopallo
/ 1 kuukausi sittenRanska kaatoi Suomen tylyin erävoitoin lentopallon EM-kisoissa – Ottelu herätti kuitenkin toiveita joukkueen päätavoitetta ajatellen
Suomen naiset kokivat tylyn 3-0 tappion Ranskalle lentopallon EM-kisoissa. Ottelu herättää kuitenkin toiveita tärkeän...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenMiesten lentopallon Mestaruusliigan Tiikerit jatkaa tutussa komennossa: “Valmentajasopimus on lähtölaukaus tulevan kauden rakentamiseen”
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit ja seuran päävalmentajana viisi kautta toiminut Mikko Keskisipilä...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenLentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley pestasi tutun nimen: “Vakuutuimme Janin pelillisistä ajatuksista ja erityisesti valmennuksesta kokonaisuutena”
Lentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley on pestannut päävalmentajakseen 33-vuotiaan Jani Niskakankaan. Sopimus on yksivuotinen...
Kirjoittaja Nico Oksanen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenVaLePan ylivoima Mestaruusliigassa jatkuu – Suomen mestaruutta juhlittiin Sastamalassa villisti
Miesten Mestaruusliigan mestaruus ratkesi tiistaina odotetusti Sastamalassa ja VaLePa pääsi juhlimaan jo kuudetta perättäistä...
Kirjoittaja Nico Oksanen