
Tokion olympialaiset huipentuivat päätöspäivänä sunnuntaina, jolloin juostiin perinteiseen tapaan myös miesten maratoni.
Tokion historiallisten olympiakisojen aikana on nähty upeaa yhteisöllisyyttä sekä urheiluhenkeä – Ranskan maratoonari Morhad Amdounilta ei varsinaista reilun pelin henkeä nähty sunnuntain kisassa. Mies nimittäin näytti videotallenteen mukaan sabotoineen kilpakumppaniensa kisaa juottopaikalla.
Maraton juostiin Sapporossa lähes 30 asteen kuumuudessa. Kosteus oli kisan aikana lähes 75-prosentin luokkaa, joten olosuhteen kisalle olivat äärimmäisen haastavat. Hurjista olosuhteista kertoo myös se, että 30 juoksijaa jätti kisan kokonaan kesken.
Maratonoin matkan varrella oli useita vesipisteitä, joista juoksijat nappasivat nesteytystä sekä viilennystä.
Kisassa nähtiin 28 kilometrin juottopisteen kohdalla todella yllättävää toimintaa ranskalaiselta. Mies piti kättään sivulla kuin ”läpsyjä” antaakseen ja työnsi pöydältä kumoon koko rivistön vesipulloja. Amdounin takana juosseet juoksijat jäivät siis pisteellä tyhjin käsin, eivätkä saaneet vettä tankattua. Ranskalainen nappasi itse pöydältä kaatamastaan vesirivistöstä viimeisen pullon itselleen.
Ranskalaisen puolustukseksi kerrottakoon, että mies joutui vesipisteelle hieman kurottamaan, eikä varmaa tietenkään ole, oliko teko tahallinen vai täysin vahinko. Mies ei ole itse tapahtunutta kommentoinut. Monet ovat miestä kuitenkin myös puolustelleet ja kertoneet vesipullon nappaamisen kovassa vauhdissa ja väsyneenä olevan todella vaikeaa.
Edes vesipisteellä hankittu etu kilpakumppaneihinsa nähden ei kuitenkaan riittänyt siivittämään ranskalaista mitaliasijoille. Kärkiryhmässä pitkään juossut ranskalainen putosi siitä lopulta ja sijoittui kisassa lopulta sijalle 17.
Amdounin aika 2:14:33 oli kuusi minuuttia kisan voittajaa Eliud Kipchogea heikompi. 36-vuotias Kipchoge juoksi kisassa esitystyyliin selkeään voittoon ja uusi Rion kultamitalinsa.
Katso Amdounin temppu alla olevalta videolta.
Thoughts on Amdouni knocking over an entire row of water before taking the last one? pic.twitter.com/qrPaSzxLBW
— Ben St Lawrence (@bennysaint) August 8, 2021
Mikäli video ei näy, näet sen täältä.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
