Seuraa meitä:

Yleisurheilu

Annimari Korte leikkauspöydällä – jää pois Kalevan kisoista

Annimari Korte joutui leikkauspöydälle
AOP

Suomen parhaisiin pika-aitureihin kuuluvan Annimari Kortteen molemmat takareidet on leikattu torstaina. Korte ilmoitti asiasta Instagram-tilillään julkaisemalla hymyilevän kuvan leikkauspöydältä. Leikkaus suoritettiin Sairaala Neossa Turussa.

Leikkauksessa operoitiin molemmat takareidet. Vasemman takareiden revennyttä jännettä venytettiin ja siitä poistettiin arpikudosta jänteistä sekä iskiashermosta. Sen luuhun porattiin reikiä, jotta uudistuminen nopeutuisi. Myös oikean takareiden jännettä venytettiin ja arpikudosta poistettiin iskiashermosta.

Samalla Korte ilmoitti, että kausi loppuu suunniteltua aikaisemmin, sillä loppukausi kuluu takareisiä kuntouttaen. Aituri ei siis pääse osallistumaan Kalevan kisoihin tai Suomi–Ruotsi-maaotteluun.

– Vaikea päätös jättää Kalevan Kisat ja maaottelu väliin, mutta ensi vuonna on EM- ja MM-kisat, enkä malta odottaa päästä treenaamaan ensi vuodeksi ehjillä takareisillä! Korte kommentoi päätöstään Instagramissa.

Korte palasi kilparadoille vuonna 2017 kärsittyään useamman vuoden erilaisista vammoista. Kortteen kroppa on kuitenkin ollut kovilla kilpauran jatkumisen jälkeenkin, ja aituri on jatkuvasti kärsinyt erilaisista vaivoista.

33-vuotias aituri kertoo kärsineensä kolme vuotta jatkuvista kivuista, jotka vain pahenevat. HIFK:ta edustava Korte kertoo kokeilleensa kaikki mahdolliset hoitokeinot, mutta leikkauksen olleen lopulta ainoa varteenotettava vaihtoehto.

– Josko ensi vuonna ekaa kertaa pääsisi treenaamaan ja kisaamaan ilman takareisivammaa?! Niin motivoivaa mihin sitä sitten pystyykään! Korte hehkuttaa Instagramissa.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Yleisurheilu