Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi
Pussit.com mainos iso

Tennis

Rafael Nadal vetäytyy jo toisesta peräkkäisestä turnauksesta

Rafael Nadal
AOP

Rafael Nadal on vetäytynyt Pohjois-Amerikan kiertueen toisesta masters-turnauksesta, ensi viikolla Cincinnatissa pelattavasta Western & Southern Openista. Espanjalaisen oli tarkoitus pelata tällä viikolla Torontossa järjestettävässä Masters-tason turnauksessa, mutta Nadal vetäytyi turnauksesta alkuviikolla.

Nadal vetosi jalkavaivoihin vetäytyessään turnauksista. Vasemman jalan loukkaantuminen on vaivannut maailmanlistan nelosta jo muutaman kuukauden. Hävittyään Ranskan avointen välierissä espanjalaistähti vetäytyi Wimbledonista sekä olympialaisista juuri kyseisen jalkavaivan takia. Nadalin tähtäimessä on siitä lähtien ollut Pohjois-Amerikan kiertue sekä US Open.

Nadalin tilanne näytti jo paremmalta, sillä espanjalainen palasi kilpailutauolta elokuun alussa Yhdysvaltain Washingtonissa. Siellä hän selvitti ensimmäisen ottelunsa, mutta hävisi kolmannen kierroksen ottelunsa Etelä-Afrikan Lloyd Harrisille. Tällä hetkellä myös espanjalaisvasurin osallistuminen kauden viimeiseen Grand Slam -turnauksen US Openiin on epävarmaa.

Nadal ei ole ainoa huippu, joka jättää Cincinnatin turnauksen väliin. Myös maailmanlistan ykkönen, Serbian Novak Đoković, vetäytyi turnauksesta. Serbialaisen mukaan hän ei vielä ole ehtinyt palautua tarpeeksi olympialaisista pelatakseen turnauksessa. Đoković ajoittanee huippukuntonsa elokuun viimeisellä viikolla alkavaan US Openiin, jossa serbi tavoittelee viimeistä sinettiä Grand Slam -kruunuunsa.

Myös Kanadan Milos Raonic on vetäytynyt ensi viikolla järjestettävästä turnauksesta. Turnauksen viimevuotinen finalisti ja entinen maailmanlistan kolmonen kärsii kantapään loukkaantumisesta.

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Tennis