
Suomen miesten salibandymaajoukkue pääsi pitkästä aikaa tositoimiin, kun maajoukkue kohtasi Ruotsin kotikentällään Ruotsin. Eerikkilässä järjestetyssä ystävyysottelussa Suomi oli parempi maalein 8–3. Seuraava ystävyysottelu järjestetään jo huomenna perjantaina, jolloin Suomi kohtaa jälleen Ruotsin.
Maaottelu on harvinaista herkkua sekä Suomelle että Ruotsille. Kummankin maan edellinen maaottelu on pelattu marraskuussa 2019, yli 1,5 vuotta sitten. Suomi todisti olevansa vahvassa kunnossa ennen loppuvuoden kotikisoja.
Ruotsi pelasi ensimmäisen maaottelunsa uuden valmentajakaksikon alaisuudessa. Thomas Brottman ja Niklas Nordén pyrkivät tuomaan joukkueeseen uutta sähäkkyyttä, mutta Suomen kaataminen ei joukkueelta vielä onnistunut.
Ruotsi lähti peliin vahvasti, mutta Suomi pääsi kuitenkin nopeasti peliin mukaan ja onnistui erinomaisesti maalinteossa. Justus Kainulaisen ja Oskari Heikkilän maaleilla Suomi pääsi ensimmäisessä erässä kolmen maalin johtoasemaan. Ruotsi iski kavennusmaalin 3–1-tilanteeseen toisen erän alussa.
Suomen vahva vire jatkui kuitenkin toisessa erässä. Suomi johti parhaimmillaan kuudella maalilla sekä 7–1 ja 8–2, ennen kuin Ruotsi onnistui kaventamaan maalit 8–3:een.
– Halu ja tahtotila olivat meillä niin hyvät, että niillä pystyttiin kääntämään pienet asiat eduksemme ja numerot olivat näinkin selvät vaikka peli oli tasainen. Tyytyväinen täytyy olla, kun oli ensimmäinen peli pitkästä aikaa ja pystyttiin voittamaan. Tämä on samalla kuitenkin vähän jopa psykologista sodankäyntiä, jossa pyritään ihon alle ja taistellaan kaikki kamppailutilanteet loppuun asti. Siinä onnistuttiin, Suomen valmennustiimiin kuuluva Samu Kuitunen kommentoi Salibandyliiton mukaan.
Voitto lupaa hyvää miesten salibandyn MM-kotikisoja silmälläpitäen. MM-kisat pelataan Helsingissä 3.–11. joulukuuta. Suomi lähtee kisoihin puolustamaan vuoden 2018 maailmanmestaruuttaan.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
