Seuraa meitä:

Muut

Joukkurahoitushaku Valtteri Bottaksen kotiradan pelastamiseksi jäi kauas tavoitteestaan

Valtteri Bottas Ranskan GP
AOP

Lahden seudulta karting-toiminta oli loppumassa kokonaan vieden harrastuspaikan lähialueen yli 10 000 harrastajalta ja tulevilta moottoriurheilutähdiltä. F1-tähti Valtteri Bottas järjesti joukkorahoitushaun radan pelastamiseksi.

Lahden Pippon moottoriurheilukeskuksen varikkoalue jäi Lahden eteläisen kehätien alle ja koko alue oli kaavoittumassa yritystonteiksi. Lahden kaupunki suostui jatkamaan alueen vuokraamista, mikäli aluetta kehitetään merkittävästi nykyisestä edistäen myös Lahden seudun matkailua.

Valtteri Bottaksen kotiradan pelastus käynnistettiin joukkorahoituksen voimin, millä oli tarkoitus varmistaa alueen toiminnan jatko Lahden kaupungin suuntaan.

Mesenaatti.me-palvelussa 12.5.–11.8. käynnissä ollut joukko­rahoitus­kampanja Bottaksen koti­radan hyväksi ei onnistunut, sillä 25 000 euron minimi­tavoitteesta ja 100 000 euron pää­tavoitteesta jäätiin kauas. Kampanja oli vastikkeellinen: esimerkiksi 30 euron lahjoittajille tarjolla oli lippa­lakki ja 750 eurolla poikkeuksellinen elämys: kisapäivä karting­autolla yhdessä F1-tähti Bottaksen kanssa

F1-tähti on myös itse rahoittamassa kotiratansa tulevaisuutta. Keväällä hän laittoi AMG-GT S Coupé -mallin Mercedes-Benzinsä myyntiin rahoittaakseen myynnin avulla myös kotirataansa. Epäonnistunutta joukkorahoituskampanjaa Bottas ei suostunut jäämään voivottelemaan.

– Emme oikein saaneet kunnolla lähtijöitä, mutta itse asiassa ihan hiljattain lähti uusi rahoittaja mukaan. Kyllä se menee pikku hiljaa eteenpäin, Bottas kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

Bottas kertoi myös lauantaina, että tämän­vuotinen Valtteri Bottas Duathlon -tapahtuma tekee tappiota. Tapahtuma lahjoittaa kuitenkin noin 5 000 euroa Nastolan nuoriso­työhön. Rahat tulevat Bottaksen lompakosta.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Muut