
Seinäjoen Kuninkuusravien suuriin ennakkosuosikkeihin kuulunut Lissun Eerikki epäonnistui pahasti tapahtumassa ja nyt jalkavaivat pakottanevat sen sivuun loppukaudeksi.
Seinäjoen Kuninkuusravien kuumimpiin suosikkeihin kolme viikkoa sitten lukeutuneen Lissun Eerikin kausi on näillä näkymin ohi. Alkukaudella hurjia juoksuja tehnyt ja voitosta voittoon kulkenut ori ei ollut Seinäjoen karkeloissa oma itsensä. Kahdella matkalla laukanneen Lissun Eerikin sijoitus kokonaiskilpailussa oli kymmenes.
Hevosen valmentaja Pekka Luukkonen on tilanteesta hämillään.
– Vielä ei ole ihan täydellisesti selvinnyt, mikä oriilla oli vialla Kuninkuusraveissa. Sanotaan niin, että sen jaloissa on ollut pientä sanomista. On suuri vaara, ettei Lissun Eerikki kilpaile enää tänä vuonna. Se on todennäköisin vaihtoehto, Luukkonen sanoo.
Vaikka Lissun Eerikin kesän startit ennen kuninkuuskilpailua eivät sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla, sen taustajoukot odottivat paljon Seinäjoelta.
- Hevosen kunto oli hyvä. Vielä sunnuntain ensimmäisen matkan lämmityksen jälkeenkin olin varsin toiveikas. Nämä oriin ongelmat syntyivät vasta Seinäjoella.
Luukkonen oli luonnollisesti kovin pettynyt mollivoittoisesti sujuneen kauden pääkisan jälkeen.
- Koska Lissun Eerikki oli niin hyvän tuntuinen ennen kuninkuuskilpaa, pettymys tuntui hirmu suurelta, valmentaja kuvailee.
Lissun Eerikillä historia toisti itseään. Se lähti myös vuotta aikaisemmin Seinäjoen seppelejahtiin suosikkien joukossa, mutta epäonnistui yhtä karvaasti. Hevosen viime vuoden epäonnistuminen ei johtunut jalkavaivoista, vaan keuhkoputkentulehduksesta.
- Oli surkea juttu, että Lissun Eerikki sairastui juuri kunkkareiden aikaan. Sen veriarvotkin olivat ihan pielessä, Luukkonen kommentoi viime talvena.
Valmentaja uskoo, että 10-vuotias Lissun Eerikki pystyy nousemaan vielä entiselleen.
- Lissun Eerikin jaloissa ei ole kuitenkaan mitään erikoisempaa vikaa. Se on saanut vähän lepäillä, ja sitä on liikuteltukin. On ihan täysi mahdollisuus, että hevonen palaa myöhemmin omalle tasolleen. Oli jopa yllätys, kuinka hyvä ori tämän vuoden alussa tauon jälkeen. Riittäisi hyvin, jos se olisi samanlainen ensi keväänäkin.
Lähde: Ilta-Sanomat
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
