Seuraa meitä:

Formula 1

Max Verstappen paalulle, George Russell sensaatiomaisesti eturiviin Belgian GP:ssä

Verstappen ajoi Belgian GP:n paalulle
AOP

Belgian GP:n märissä olosuhteissa Red Bullin Max Verstappen ajoi vakuuttavasti paalulle. Kisan suurin yllättäjä on erinomaisesti suoriutunut Williamsin George Russell, joka ajoi toiseksi. Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi kolmanneksi. Valtteri Bottas joutui tyytymään kahdeksanteen sijaan.

Belgian Spassa nähtiin roimasti dramatiikkaa lauantain aika-ajoissa, kun F1-kiertue palasi kuukauden mittaiselta kesätauolta. Ensin sade myöhästytti aika-ajojen alkua, mutta runsaalta sateelta ei vältytty aika-ajojen alettuakaan.

Aika-ajojen suurimpiin onnistujiin kuuluu Williamsin George Russell, joka ajoi sensaatiomaisesti kisan kärkeen viimeisellä kierroksellaan. Paalupaikkaa jännitettiin aivan viime hetkiin asti, mutta Max Verstappen onnistui ajamaan nopeimman ajan ja nappaamaan paalun britin nenän edestä.

Aika-ajojen aikana näytti siltä, että McLarenin Lando Norris pystyisi nappaamaan paalupaikan. Norris kellotti nopeimpia aikoja aika-ajojen ensimmäisissä osioissa, mutta ajoi pahannäköisesti seinään Eau Rougen kaarteessa. Norrisin aika-ajot jäivät siihen, mutta britti selvisi kolarista säikähdyksellä.

McLaren oli kuitenkin hyvässä vauhdissa, sillä tallin Daniel Ricciardo lähtee kisaan neljännestä lähtöruudusta. Norrisin sijoitukseksi jää kymmenen.

Suomalaisille aika-ajot päättyivät pettymyksiin. Valtteri Bottas sijoittui aika-ajoissa vasta kahdeksanneksi, minkä lisäksi hänellä on viiden paikan rangaistus. Bottas starttaa siis kisaan lähtöruudusta 13.

Kimi Räikkösen suoritus oli suorastaan umpisurkea. Alfa Romeon Räikkönen jäi ensimmäiseen karsintaan, jossa taakse jäi vain Haasin Nikita Mazepin. Lähtöruutu 19 paranee kuitenkin yhdellä sijalla, sillä Aston Martinin Lance Strollille asetettu viiden sijoituksen rangaistus tiputtaa tämän viimeiseksi.

Belgian GP:n aika-ajojen sijoitukset
1. Max Verstappen Red Bull
2. George Russell Williams
3. Lewis Hamilton Mercedes
4. Daniel Ricciardo McLaren
5. Sebastian Vettel Aston Martin
6. Pierre Gasly AlphaTauri
7. Sergio Perez Red Bull
8. Valtteri Bottas Mercedes
9. Esteban Ocon Alpine
10. Lando Norris McLaren
11. Charles Leclerc Ferrari
12. Nicholas Latifi Williams
13. Carlos Sainz Ferrari
14. Fernando Alonso Alpine
15. Lance Stroll Aston Martin
16. Antonio Giovinazzi Alfa Romeo
17. Yuki Tsunoda AlphaTauri
18. Mick Schumacher Haas
19. Kimi Räikkönen Alfa Romeo
20. Nikita Mazepin Haas

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Formula 1