
Suomen Emil Ruusuvuori kärsi tappion Yhdysvalloissa järjestetyn Winston-Salemin ATP250-tason turnauksen välierissä. Valko-Venäjän Ilja Ivaška oli parempi suoraan kahdessa erässä 6-2, 6-1. Sekä Ruusuvuori että Ivaška taistelivat ottelussa uran ensimmäisestä ATP-tason finaalipaikasta.
Maailmanlistalla 63. oleva Ivaška oli niskan päällä koko ottelun ajan. Valkovenäläinen onnistui murtamaan Ruusuvuoren toisen syöttövuoron, eikä suomalainen enää päässyt otteluun mukaan.
Perjantain kohtaaminen Ruusuvuoren ja Ivaškan välillä oli kolmas. Aikaisemmat kohtaamiset olivat päättyneet sekä suomalaisen että valkovenäläisen voittoon, joten Ivaška johtaa nyt voittoja luvuin 2-1.
Winston-Salemin välierä oli 22-vuotiaan Ruusuvuoren uran kolmas ja jo toinen tänä vuonna. Ruusuvuori ei vielä ole edennyt finaaliin asti. Suomalaispelaajan edellisestä finaaliesiintymisestä vastaa Jarkko Nieminen, tosin kyseinen finaali nähtiin jo vuonna 2013.
Ruusuvuoren kausi jatkuu heti ensi viikolla kauden viimeisessä Grand Slam -turnauksessa, US Openissa. Ruusuvuori kohtaa ensimmäisellä kierroksella karsintojen kautta pääsarjaan selvinneen Puolan Kamil Majchrzakin, joka on rankingissa sijalla 115. Ottelu on vuorossa heti turnauksen avauspäivänä. Se on merkitty neljänneksi otteluksi kentällä 12.
Jos suomalainen voittaa ensimmäisen kierroksen ottelunsa, tulee toisella kierroksella vastaan joko Espanjan 18. sijoitettu Roberto Bautista Agut tai Australian Nick Kyrgios.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
