Seuraa meitä:

Tennis

Emil Ruusuvuori katsomoon US Openissa – Henri Laaksonen kolmannelle kierrokselle

Emil Ruusuvuori taipui Washingtonissa.
AOP

Emil Ruusuvuoren US Open päättyi toiselle kierrokselle. Sveitsiä edustava Henri Laaksonen eteni kolmannelle kierrokselle hienolla voitolla.

Suomen miestenniksen kovin tykki Emil Ruusuvuori koki tappion turnauksen toisella kierroksella Espanjan 33-vuotiaalle Roberto Bautista-Agutille 3-0 (6-1, 6-3, 6-2) -lukemin.

Turnauksessa 18. sijoitettu kokenut espanjalainen aloitti ottelun vahvasti ja mursi avauserässä kaksi kertaa suomalaisen syötön.

Toisessa erässä Bautista-Agut jatkoi siihen mistä ensimmäisessä erässä jäi ja mursi Ruusuvuoren kolme kertaa. Ruusuvuori onnistui toki kertaalleen murtamaan vastustajansa syötön, joten erälukemat olivat 6-3. Kolmannen erän alussa Ruusuvuori menetti heti ensimmäisen syöttönsä ja Bautista-Agut karkasi 5-1 -johtoon. Espanjalaisen syöttäessä otteluvoitosta suomalainen onnistui murrossa, mutta menetti perään ottelun viimeisen syöttövuoronsa ja Bautista-Agut marssi erä-, ja otteluvoittoon.

Sveitsiä edustava Henri Laaksonen kaatoi Chilen Cristian Garinin neljässä erässä 3-1 (3-6, 7-6, 6-2, 6-4) -lukemin. Vaikean avauserän jälkeen Laaksonen johti toista erää jo 5-0 -lukemin, mutta sveitsiläinen menetti perään kaksi kertaa syöttönsä ja erä venyi aina katkaisupeliin asti. Katkaisupelissä Laaksonen nousi minimurron takaa voittoon. Kolmas ja neljäs erä oli Laaksoselta vahvempia, sillä sveitsiläinen menetti syöttönsä ainoastaan yhden kerran.

Bautista-Agut kohtaa kolmannella kierroksella Kanadan Felix Auger-Aliassimen, joka kaatoi Bernabe Zapata Mirallesin erin 3-0 toisella kierroksella. Laaksonen saa vastaansa Dusan Lajovicin kaataneen Peter Gojowczykin, joka on ATP-listalla sijalla 141.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Tennis