
Turkki ja Espanja lähtivät hyvin erilaisista lähtökohdista miesten EM-turnauksensa toiseen otteluun. Turkki oli yllättänyt Venäjän ja Espanja hävinnyt Hollannille.
Avauserä alkoi espanjalaisittain vielä kohtuullisesti, mutta Turkki löi ison vaihteen silmään erän puolivälin tienoilla ja Espanja oli hätää kärsimässä. Varsinkin Espanjan vastaanotto oli vaikeuksissa Turkin hyökkäysten kanssa ja Turkin takoikin taululle 25-16-lukemat.
Toinen erä jatkui Turkin huikealla vireellä ja Espanja joutui ottamaan 2-7-tappioasemassa aikalisän, koska joukkuetta teurastettiin kentällä ja pahasti. Se herättikin joukkueen ja se nousi nopeassa tahdissa tasoihin ja ajoittain ohikin. Erän loppu muodostui tajuttomaksi palloralliksi, jossa pisteet ja tilanteet lentelivät puoleen ja toiseen. Lopulta Espanja sai hyödynnettyä momentuminsa ja otti erävoiton lukemin 31-29.
Kolmas erä oli toisen erän käänteinen toisinto. Espanja vei erää selvästi ja Turkki joutui turvautumaan aikalisään 3-7-tappioasemassa. Se taas herätti Turkin ja se hivuttautui rinnalle ja ohi. Espanjakaan ei lamaantunut, vaan kiri 23-23-tilanteeseen. Turkki käänsi toisella aikalisällään erän kuitenkin taas itselleen lukemin 27-25.
Espanja lähti hakemaan tasoitusta tiukasti neljännessä erässä ja johtikin pitkiä aikoja. Turkki kuitenkin nousi tasoihin erän puolivälissä ja joukkueet etenivät toistensa kannassa aina 23-22-tilanteeseen asti. Siitä Turkki ei kuitenkaan enää luovuttanut otettaan, vaan vei päätöserän 25-23 ja pelin 3-1.
Tappiollaan Espanja tippui lohkojumboksi. Espanja sen sijaan nousi kärkeen. Espanja kohtaa seuraavaksi Suomen ja Turkki Pohjois-Makedonian.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM
