
Suomen lentopallon EM-kisojen alkulohkotaival päättyi makeaan 3-2-voittoon Turkista. Päävalmentaja Joel Banks hehkui tyytyväisyyttä.
Päävalmentaja Joel Banks kertoi, että Suomen vivahteikas alkulohko tarjosi kaikenlaista. Joukkueen osoittama luonne ja taistelutahto saivat kuitenkin palkintonsa.
– Mielestäni joukkue sai palkintonsa. Tässä turnauksessa olemme kokeneet kaikenlaista lentopalloa. Olemme taistelleet, olleet ahdingossa, olleet vireessä, johtaneet, ajaneet takaa. Olemme johtaneet ja voittaneet, johtaneet ja hävinneet, mutta tänään oli se seuraava askel.
– Eilen olimme lähellä voittoa ja se lipesi käsistämme, se sattui paljon. Pelaajat näyttivät uskomatonta luonnetta ja nousimme takaisin, vaikka hävisimmekin eriä ja taistelimme voittoon. Mielestäni joukkue on kasvanut turnauksen aikana, Banks ylisti.
Suomi hävisi tiistaina Hollannille tiukan kamppailun jälkeen 1-3. Banks kertoi, että tappio otettiin oppimisen kannalta ja se kantoi tulosta.
– Sanoin, että pelaamme mahtavaa lentopalloa. Jäimme pikkuisen vajaiksi ja voimme olla turhautuneita ja pettyneitä, mutta emme saa jäädä itsesääliin. Urheilussa teemme itse mahdollisuutemme ja seuraava askel on hyödyntää ne. Se oli iso oppimisen hetki meille ja kehotin heitä omaksumaan sen.
– Kun saavuimme samaan tilanteeseen tänään, meillä oli itseluottamusta puskea sen läpi voittoon.
Suomi sijoittui C-lohkossa niukasti neljänneksi ja jatkaa pudotuspeleihin. Sijoitus täytti Suomen tavoitteen ja Banks on siitä onnellinen.
– Olen innoissani ja todella ylpeä tästä joukkueesta. Olen todella tyytyväinen heihin. Meillä oli tänne tullessa tavoite ja se oli saada tarpeeksi pisteitä päästäksemme seuraavaan vaiheeseen. Lisäksi, jos pelaajilta kysytään, tavoitteenamme oli myös näyttää itseämme parhaalla mahdollisella tavalla kannattajiemme edessä.
– Joukkue on ylpeä pukiessaan maajoukkuepaidan ylleen ja pelatessaan kotiyleisön edessä. Se on myös näkynyt tämän turnauksen peleissämme. Meillä on ollut ylä- ja alamäkemme, mutta joka vaiheessa pelaajat ovat antaneet kaikkensa kentällä, Banks kertasi vivahteikasta alkulohkoa.
Kotiyleisö saa ylistystä
Hakametsä oli nykyisten korona-rajoitusten vuoksi vain osittain täynnä, mutta halliin pakkaantui parhaimmillaan yli 3000 fania seuraamaan turnausta. Banks kertoi, että kotiyleisön tuki on korvaamatonta.
– Kansallislaulusta alkaen aina viimeiseen pisteeseen saakka, yleisö kannustaa meitä ja pitää meidät elossa. Suomalaisfanit ovat mahtavia ja he antavat meille paljon lisäenergiaa. Heille kuuluu valtava kiitos.
Yleisön luoma tunnelma nostattaa kokeneellekin lentopallomiehelle kylmät väreet.
– Ihokarvat nousevat pystyyn. En ole suomalainen, minulla on kyllä sukua Suomessa ja he ovat asuneet täällä yli 20 vuotta ja heidän lapsensa ovat syntyneet täällä ja he ovat täysin suomalaisia. Tunnen ylpeyttä seistessäni edessänne maanne päävalmentajana ja ollessani osa tätä joukkuetta. Ei tarvitse ymmärtää kaikkia sanoja tai kieltä tietääkseen, mitä se merkitsee kaikille.
Turnauksesta jäävä mielikuva ja tunne ovat tärkeitä
Banksin mukaan lopputuloksen lisäksi on oleellista miettiä myös, millaisen maun joukkue jättää ihmisille turnauksen päätteeksi.
– Olemme miettineet jo vähän tulevaa. Tärkeintä on se, että miten haluamme meidät muistettavan. Sitä pyysin myös joukkueelta pukukopissa. Tämä oli viimeinen ottelumme alkulohkossa, viimeinen Tampereella ja paikalla on paljon katsojia ja mediaa. Kun he menevät kotiin pelin jälkeen, oli lopputulos mikä hyvänsä, miten haluamme meidät muistettavan.
– Pelaajat miettivät sitä hetken ja näyttivät sitten kentällä. He taistelivat, kamppailivat ja tsemppasivat ylpeydellä ja halulla edustaa Suomea parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä oli henkisesti valtava juttu, Banks kehui.
Seuraavia vastustajia ei ole mietitty vielä liikaa.
– Mietimme seuraavaa kierrosta huomenna. Nyt otamme hieman henkistä happea.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
