
Kankaanpään Mailan Arttu Vilander käyttäytyi epäurheilijamaisesti Jyväskylän Lohea vastaan käydyssä Superpesiksen karsintaottelussa ja sai nyt Pesäpalloliiton kurinpitäjältä rangaistuksen.
Kankaanpään Maila-Jyväskylän Lohi -ottelussa oli tilanne, jossa tuomariraportin mukaan Jyväskylän Lohen lukkari juoksee pesän taakse ja Arttu Vilander menee tahallisesti hänen eteensä. Tästä Vilanderille tuomittiin keltainen kortti. Lohen lukkari nostaa tuomariraportin mukaan kätensä, josta seuraa fyysinen kontakti Vilanderiin.
Tästä annettiin keltainen kortti lukkarille, josta on tehty valitus, mutta joka ei johtanut kortin poistamiseen. Tämän jälkeen Vilander kaatuu ottelusta toimitetun videoklipin perusteella näyttävästi ja viiveellä siten, että kaatuminen näyttää selvästi liioitellulta Lohen lukkarin kontaktiin nähden.
Tuomarijohtaja pyysi kurinpitopäällikköä käynnistämään kurinpitomenettelyn Vilanderin filmaamisesta. Kurinpitopäällikkö pyysi KaMalta lausumaa asiasta. Seura ja pelaaja toimittivat määräajassa yhteisen lausumansa tilanteesta.
Lausuman mukaan Vilander myöntää pelisääntöjen 50 §:n mukaisen lievän provosoinnin sekä lievän epäurheilijamaisen käytöksen tilanteessa. Vilander kiistää olleensa Lohen lukkarin edessä kyseisessä tilanteessa. Vilander on lukkarin vieressä ja jättää riittävästi tilaa esteettömään kulkuun.
Seuran ja Vilanderin näkemyksen mukaan Vilanderin edellä mainittu toiminta ansaitsee saadun varoituksen. Asianomaiset ovat pahoillaan tapahtuneesta ja sen saamasta negatiivisesta huomiosta.
Peli- ja syöttötuomarin mukaan Lohen lukkari osuu Vilanderiin ja loukkaa täten lievästi Vilanderin fyysistä koskemattomuutta. Tämä asia on käsitelty erillisessä kurinpitomenettelyssä. Kuitenkin sekä pelituomari että syöttötuomari kertoivat Vilanderin kaatumisen olleen filmattu, eikä Lohen lukkarin osuma olisi aiheuttanut Vilanderin kaatumista.
Kaatuminen tapahtui viiveellä. Syöttötuomari vielä erikseen kertoi, että osuman jälkeen Vilander katsoi syöttötuomaria ja havaitessaan syöttötuomarin katsovan häntä, kaatui selvästi viiveellä ja tahallisesti.
Niin sanottu filmaaminen ei kuulu joukkueurheiluun eikä etenkään pesäpallossa pelin henkeen ja luonteeseen. Filmaaminen on ei-toivottua ja epäurheilijamaista käyttäytymistä. Videoklipistä ja tuomarien kertomasta on selvästi todettavissa Vilanderin kaatumisen olleen filmaus. Vaikka Lohen lukkari osuu Vilanderiin, ei Vilander tästä osumasta olisi kaatunut.
Kaatuminen tapahtuu myös viiveellä ja syöttötuomarin lausumasta on pääteltävissä kaatumisen tapahtuneen rangaistuksen kalastelutarkoituksessa. Vilander olisi ansainnut teostaan vähintään varoituksen ottelussa. Tämä olisi johtanut toiseen varoitukseen ja ottelurangaistukseen.
Filmaamiseen on syytä puuttua ja ottaen vielä huomioon tilanteen ja tapahtumat kokonaisuutena katson Vilanderille perustelluksi antaa asiassa varoituksen ja yhden rangaistuspisteen epäurheilijamaisuudesta. Koska Vilanderilla oli aikaisemmin varoitus, tarkoittaa tämä tässä tapauksessa yhden ottelun peli- ja toimitsijakieltoa.
Kurinpitopäällikkö antaa Vilanderille yhden ottelun peli- ja toimitsijakiellon.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
