
Keihäänheittäjä Oliver Helander haki apua ortopedi Urho Väätäiseltä pitkään jatkuneisiin vammaongelmiinsa. Käynniltä tuli sekä positiivisia että negatiivisia uutisia.
Magneettikuvia oli otettu paitsi Oliver Helanderin heittokäden olkapäästä ja ranteesta myös tukijalan nilkasta ja akillesjänteestä. Etenkin olkapää on keihäänheittäjälle arvokkain työkalu, johon kirurgisesti kajoaminen tarkoittaa pitkää taukoa huippuheitoista. Helanderin tapauksessa jopa välivuotta.
Helanderin valmentaja Tero Pitkämäki oli valmistautunut pahimpaan.
– Olin aika pitkälle asennoitunut, että olkapää leikataan. Siinä olisi mennyt ensi kesä automaattisesti, Pitkämäki kiteyttää.
Magneettikuvat paljastivat, että tammikuussa 2020 leikatun olkapään jänne oli vahvistunut. Leikkaus ei tullutkaan kyseeseen. Kun sama tuomio tuli Helanderin nilkalle ja akillesjänteelle, mestariheittäjä myöntää, että tunnelma vastaanotolla oli hetkessä heilahtanut äärilaidasta toiseen.
– Emme me nyt ylävitosia heitelleet, mutta tiimin kesken lyötiin nyrkkiä yhteen ja mentiin syömään, Pitkämäki kertaa ensireaktiota.
Helander on yksi Suomen suuria keihästoivoja, mutta kaudet ovat olleet todella repaleisia ja yli 85-metrisiä kaaria on tullut vain kourallinen. Syynä on ollut jatkuva vammakierre, jonka vuoksi hänen kisamääränsä ovat olleet murto-osaa verrattuna lajin valioihin.
– Arvokisoissa on karsinta ja finaali, jotka molemmat pitää hoitaa paineen alla. Ei siitä tule mitään, jos heittäminen on lottoamista, Pitkämäki sanoo.
Päättyneellä kaudella Helander heitti kilpaa viidesti, kun mukaan lasketaan Kalevan kisojen karsinta. Kisaheittoja kertyi kaikkiaan 19. Jos SM-kisojen ja nuorten arvokisojen karsinnat jätetään pois laskuista, Helander ei ole heittänyt urallaan kertaakaan kymmentä kisaa kauden aikana.
– Kun harjoitusheittoja ei ole, kilpailuheittäminen on tosi epävarmaa. Se nähtiin tänäkin kesänä: yksi heitto onnistui onnella Kalevan kisoissa. Se on liian sattumanvaraista. Todennäköisyyksiä on kasvatettava, jotta arvokisoissa voisi onnistua. Siinä riittää paljon töitä, Pitkämäki analysoi.
Hänen mukaansa tilannetta helpottaa, että Helanderin tekniikka on yksinkertainen ja suoraviivainen. Tämän avulla toistettavuuden saavuttaminen on tavallista helpompaa, mikäli urheilija pystyy tekemään heittoharjoittelua säännöllisesti.
– Ei ole kaukana, että pystymme toteuttamaan riittävän säännöllistä heittämistä. Se vaatii, että olkapään osalta samantyyppinen paranemisprosessi jatkuu.
– Ehdimme jo Oliverin kanssa puhua, että kisarutiinin parantamiseksi ensi kaudella pitäisi saada kasaan 10–12 kisaa. Jos vaihtoehtoina ovat yksittäiset huippuheitot ja kivuttomat kisat, valitsen ehdottomasti jälkimmäisen. Lisäksi painopiste on siirrettävä kansainvälisiin kisoihin, joissa heittäminen on oma lukunsa.
Kaikki tekeminen tapahtuu kuitenkin nyt terveyden ehdoilla. Pitkämäen ja Helanderin yhteistyössä ainoaksi kansainväliseksi maaliksi on nimetty toistaiseksi vuoden 2024 Pariisin olympialaiset. Tätä tavoitetta silmällä pitäen iso askel eteenpäin oli olkapääleikkauksen välttäminen. Etenkin henkisellä puolella.
– Voitettiin ainakin motivaation osalta. Takana on jo muutenkin hankalia vuosia, ja jos olisi leikattu jälleen, kurjuus olisi jatkunut vielä pari vuotta. Jos ensi vuonna päästään säännölliseen kisarytmiin, oltaisiin hyvässä aikataulussa kohti Pariisia. Molemmilla on pitkän tähtäimen tavoite, Pitkämäki sanoo.
Täysin puhtaita papereita Helander ei ortopediguru Väätäisen pakeilta kuitenkaan saanut. Edessä on 21. syyskuuta ranneleikkaus, josta toipuminen vie 1,5-2 kuukautta, mutta joka ei estä Helanderia tekemästä laadukasta harjoittelua. Pitkämäki kertoo, että hän aikoo muuttaa Helanderin harjoittelun painopistettä entisen valmentajan Glenn Lignellin ajoista.
– Voimaharjoittelu ja voiman hankinta vähenee. Siirrytään enemmän Oliverin vahvuuksiin eli hyppyihin ja juoksuihin, monipuolisuuteen, muun muassa telinevoimisteluun. Matalatehoista aerobiaa on ollut liian vähän. Aerobiatreeni on erityisen tärkeää palautukseen tehotreeneistä.
– Fyysisiä ominaisuuksia pyritään pitämään yllä, niitä ei varsinaisesti enää hakemalla haeta. Todennäköisesti fysiikka vielä kehittyy, mutta monipuolisuus ja tukiasiat ovat nyt tärkeimpiä, Pitkämäki luettelee.
Myös lihashuoltoon laitetaan huomiota.
– Fysioterapeutilla käynnit ovat olleet vähän sellaisia, että on menty silloin kun tarvitsee -periaatteella. Se on ollut mielestäni täysin väärä toimintamalli.
Pitkämäki uskoo kuitenkin suojattinsa tulevaisuuteen.
– Oliver on säilyttänyt potentiaalinsa. Ei siitä pääse mihinkään. Käsiini tulee haastava ja potentiaalinen urheilija. Olen tosi innokas lähtemään tähän projektiin. Kaikki se tietotaito pitää panna peliin, että mies pysyisi ehjänä ja pystyisi heittämään. Edellytykset siihen näyttää silti olevan, vaikka lähtökohdat pari viikkoa sitten näyttivät heikoilta. Tästä on hyvä aloittaa yhteistyö.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
