Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi
Pussit.com mainos iso

Muut

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa reilut viisi miljoonaa euroa tukea lasten ja nuorten urheiluun

Antti Kurvinen tiede- ja kulttuuriministeri
AOP

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiedotteen, jonka mukaan liikunta- ja urheiluseuroille jaetaan korona-avustuksina reilut viisi miljoonaa euroa lasten ja nuorten urheiluun.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana. Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan korona-tukipakettiin, joka sisältyy vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen.

Avustuksella turvataan yhdistysmuotoisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumista koronapandemian aiheuttaminen taloudellisten vaikutuksien osalta. Avustuksella voi kattaa tappioita ja kustannuksia, joita on syntynyt esimerkiksi toiminnan väliaikaisesta keskeytymisestä tai uudelleenjärjestelyistä sekä vuokra- ja palkkakustannuksista.

Avustusta voi hakea 1.6.- 31.8.2021 aiheutuneisiin kustannuksiin. Ministeriö voi käyttää avustuksiin enintään 5,2 miljoonaa euroa. Hakuaika päättyy 20.10.2021 klo 16.15. Päätökset avustuksista tehdään marraskuussa.

Avustus on monipuolinen kokonaisuus

Avustus on tarkoitettu liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumisen turvaamiseen koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikutusten osalta.

Avustusta voi saada koronapandemian aiheuttamien tappioiden kattamiseen; toiminnan väliaikaisen keskeytymisen, tapahtumien peruuntumisen, siirtymisen tai uudelleenjärjestelyn aiheuttamiin kustannuksiin ja tappioihin. Avustuksen painopisteenä ovat lasten ja nuorten harraste- ja tavoitteellinen toiminta seuroissa.

Avustusta kohdennetaan tarkastelujakson aikana aiheutuneisiin tappioihin kattamaan kuitenkin korkeintaan 70 % tappioista. Avustukset ovat harkinnanvaraisia.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Muut