
Oraviston Talli Oy:n omistama Lara Boko juoksi lauantaina Tukholmassa 2,8 miljoonan kruunun arvoisen suurvoiton. Potti on suurin suomalaishevosen koskaan yhdestä kisasta saavuttama.
Tukholman Solvallassa ravattiin lauantaina Ruotsin suurimmat kolmevuotiaiden ravureiden kisat, kun ohjelmassa olivat Kriterium sekä tammojen oma Svenskt Trav-Oaks. Tammakisa oli suomalaisten suuri näytös, sillä sekä voittaja Lara Boko että toiseksi sijoittunut Bright Crystal ovat suomalaisomistuksessa.
Voiton vei Lara Boko, joka ei jättänyt jossitteluille sijaa. Suomalaisen Mika Forssin ohjastama tamma ravasi koko matkan ajan johtavan rinnalla eli niin sanotulla kuolemanpaikalla, jota pidetään yleisesti kaikkein raskaimpana juoksupaikkana. Työläästä juoksusta huolimatta Lara Boko erkani selvään voittoon huippuajalla 12,1.
Trav-Oaksin ykköspalkinto oli 1,4 miljoonaa kruunua, mutta koska Lara Bokolla on aikanaan vaihdettu opetuslähtökorvaus mahdollisuuteen saada klassikkokisojen palkinnot tuplana, Lara Boko kuittasi kisasta 2,8 miljoonaa kruunua. Lara Boko on Suomen rekisterissä, ja Euroopan raviliitto UET:n virallisen vaihtokurssin mukaisesti sen palkintosumma on 274 680 euroa.
Palkinto on suurin suomalaisravurin koskaan yhdestä kisasta saavuttama. Euroopassa suomalaisravurien suurin tili oli aiemmin Brad de Veluwen vuonna 2012 UET Grand Prix’n voitosta saama 200 000 euroa. USA:ssa suomalaisten pääosin omistama David Raymond sai vuonna 1998 The Hambletonian -kisan kakkosesta 250 000 dollaria, joka vastaa nykykursseilla hieman alle 215 000 euroa.
Lara Bokon omistaa nokialainen Oraviston Talli Oy, jonka takana on pitkän linjan hevosenomistaja Tauno Hyriäinen perheineen. Samoilla omistajilla on ollut aikaisemminkin hyviä hevosia, muun muassa varsavuosinaan mainiosti pärjänneet Zimba Boko ja Hermes Boko.
Kuten nimet kertovat, myös aiemmat menestyshevoset ovat olleet Boko-siittolan kasvatteja. Hollantilaisen John Bootsmanin vetämä Boko on viime vuosikymmenten näkyvimpiä eurooppalaisia hevoskasvattajia, ja Bokot ovatkin niittäneet mainetta monessa maassa.
Lähde: Iltalehti

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
