
Pesäpallon tuore Suomen mestari Matti Iivarinen lopettaa pelinjohtajauransa tähän kauteen. Asiasta uutisoi maanantai-iltana sanomalehti Ilkka-Pohjalainen.
Tamperelaisen Manse PP:n miesten Superpesis-mestaruuteen johtanut Matti Iivarinen kertoo päättävänsä uransa huipulla.
– Tämä pesisjuttu oli nyt tässä. Pitää keskittyä työntekoon, Iivarinen kertoi Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa.
56-vuotias Iivarinen lopettaa mittavan pelinjohtajauransa huipulla: hän luotsasi Manse PP:n miesten pesäpallon Suomen mestariksi tänä vuonna. Aiemmin hän oli voittanut pelinjohtajana kaksi SM-hopeaa ja pelaajana kaksi SM-kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia.
Iivarinen toimi kaksi kautta Manse PP:n pelinjohtajana. Iivarisen ilmoitus tarkoittaa, että Mansen peliä johtaa ensi kaudella uusi henkilö.
Iivarinen nousi tällä kaudella tilastokärkeen miesten Superpesiksen pelinjohtajien pelimäärätilastossa. Haastattelimme Iivarista Penkkiurheiluun saavutuksen tiimoilta ennätyksenteon yhteydessä.
Iivarisen oma pelaajaura alkoi 1983 ja pelinjohtajana hän aloitti 2000-luvun alussa. Hän työskentelee siviilityössään opettajana Alajärvellä.
Lähde: Ilkka-Pohjalainen

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
