
Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.
Koripallolisenssien määrä on kasvanut vajaat kymmenen prosenttia verrattuna viime vuoden samaan ajankohtaan. Lisenssimäärät kulkevat samalla tasolla kuin ennen koronapandemiaa.
– On todella hienoa ollut huomata, että harrastajat ovat löytäneet takaisin koriksen pariin. Osa seuroista on saanut haalittua lisää uusia harrastajia mukaan. Yhteinen viesti kentältä on, että lapsen ja nuoret ovat palanneet lajin pariin intoa puhkuen, Suomen Koripalloliitto Ry:n seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg kommentoi.
– Osa seuroista on myös kertonut, että he eivät juuri nyt pysty ottamaan uusia harrastajia mukaan, koska joukkueet ovat viimeistä paikkaa myöten täynnä. Vaikka tilanne on näiden seurojen kannalta ikävä, sen sisälle kätkemä viesti on silti ilahduttava, Strömberg kertoo.
Tällä hetkellä lisenssimäärä on 15 800, joka on 843 lisenssiä enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Kaikkiaan lisenssejä oli viime vuonna 18 086. On huomioitavaa, että osa sarjoista eivät vielä ole käynnistyneet ja näin lisenssejä on vielä hankkimatta.
Koripalloliitto saavutti 20 000 lisenssin rajapyykin kaudella 2017-18. Ennen koronapandemiaa, kaudella 2019-20, lisenssejä oli yhteensä 20 459. Samaan ajankohtaan verrattuna tällä kaudella ollaan reilut 50 lisenssiä edellä kautta 2019-20.
Yleisö löytänyt takaisin pääsarjakoripallon pariin
Rohkaisevia merkkejä on ollut havaittavissa myös koripallokatsomoissa, jonne yleisö on löytänyt samalla tavalla kuin ennen pandemiaa.
Salon Vilppaan ensimmäistä kotiottelua seurasi Salohallissa yli 1 400 katsojaa ja Petteri Koponen on esiintynyt kahdesti loppuunmyydyssä Helsingin Kisahallissa. Kataja Basketin kotiavausta seurasi myös yli 1 000 -päinen yleisö. Viime viikonloppuna Korisliigan kärkiottelua Kauhajoki-Kouvot seurasi yli 1 000 katsojaa.
Korisliigan yleisökeskiarvo tällä kaudella on 822 ottelua kohden. Ennen koronapandemiaa, kaudella 2019-20, vastaavassa ajankohdassa yleisökeskiarvo oli 820 eli yleisö on löytänyt takaisin Korisliiga-katsomoihin pandemiaa edeltävälle tasolle.
Naisten Korisliigan kestomenestyjän Peli-Karhujen kotiotteluita on seurannut keskimäärin vajaa 600 henkeä. Miesten I divisioona A:ssa Oulu Basketball ja Äänekosken Huima ovat hätyytelleet 500 katsojan rajaa.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
