
Kevin Durant sai 25 000 dollarin sakon pallon heittämisestä katsomoon Brooklyn Nets-Indiana Pacers -pelin aikana perjantaina.
Kevin Durant sanoi heti perjantain pelin jälkeen, että hän odotti saavansa “muhkean sakon” pallon heittämisestä katsomoon Barclays Centerissä. NBA ilmoitti lauantaina, että Durant on saanut 25 000 dollarin sakon tapauksesta.
Kun pelin kolmatta neljännestä oli jäljellä 4:40, Durant turhautui ja otettuaan virheen hän heitti yhtäkkiä pallon katsoon. Tuomiona vastaavasta tempusta on yleensä ulosajo, mutta sen sijaan tuomaristo antoi hänelle teknisen virheen ja hän jatkoi peliä. Indiana Pacersin päävalmentaja Rick Carlisle protestoi tilannetta, mutta turhaan.
Carlisle vaatien, että Durant heitettäisiin pihalle. Tuomarit kieltäytyivät, mutta pelin jälkeen he myönsivät tehneensä virheen. Myös pelin jälkeen Carlisle toisti valituksensa.
Durant puolestaan sanoi, että heitto oli tahaton ja pyysi anteeksi sanoen “Se ei toistu”.
– Yritin osua takaseinään. Mutta minun ei olisi pitänyt tehdä sitä. En tiedä mitä ajattelin. Luulin, että olin harjoituksissa yksin pickup-pelissä, en NBA-pelissä. En voi tehdä sitä. Olisin voinut maksaa joukkueelleni pelin. Mutta se ei toistu.
Kevin Durant launches ball into stands and isn’t ejected pic.twitter.com/kriBGtZ9oy
— hoops bot (@hoops_bot) October 30, 2021
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
