
Suomen maajoukkuetähti Veera Kauppi kritisoi naisten MM-salibandyn liian pientä pelipaikkaa. Anna Jakobsson on samaa mieltä suomalaistähden kanssa.
Ruotsin kaikkien aikojen parhaisiin salibandyn naispelaajiin kuuluva Anna Jakobsson tukee Veera Kaupin näkemystä MM-kisojen pelipaikasta. Kauppi avautui maanantaina Twitter-tilillään kisojen pelaamisesta Ruotsin Uppsalassa vain runsaan 2 000 katsojan areenassa. Ajatus on huono jopa Kansainvälisen salibandyliiton IFF:n pääsihteerin John Liljelundin mielestä.
Jakobsson kirjoitti Twitter-tilillään olevansa Kaupin linjoilla.
– Täysin järjettömän outo päätös pelata MM-finaali niin pienellä areenalla, hän toteaa.
– En halua olettaa sen johtuvan siitä, että kyseessä ovat naisten MM-kisat, mutta miesten MM-finaali ei olisi tietenkään koskaan päätynyt sinne.
Kaksi MM-kultaa urallaan voittanut Jakobsson kirjoitti kommenttinsa vastauksena ruotsalaislehti Expressenin urheilutoimittajan Anders Borgströmin viestiin. Borgström jakoi omassa Twitter-päivityksessään Kaupin kirjoittaman vuodatuksen.
– Vaikea olla eri mieltä. Finaaliin olisi luultavasti myyty reilusti yli 5 000 lippua, mikäli se vain pelattaisiin isommalla areenalla ja kaukalossa olisivat Ruotsi ja Suomi, Borgström kirjoitti.
Salibandyn naisten MM-kisat pelataan marras-joulukuun vaihteessa.
Svårt att inte hålla med. Hade nog sålt slut på en bra bit över 5000 biljetter om finalen bara spelades i en större arena. Och det var Sverige-Finland på planen. https://t.co/PEUbaBoJ9w
— Anders Borgström (@A_Borgstrom) November 1, 2021
Lähde: Helsingin Sanomat
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
