
Naisten mäkihypyn maailmancupin kahdeksannen kilpailun karsina Ljubnossa, Sloveniassa sujui suomalaisittain erinomaisesti, kun kumpikin Suomen edustajista selvittivät tiensä perjantaina käytävään kilpailuun HS94 mäessä.
Naisten mäkihypyn maailmancupin kahdeksannen osakilpailun karsinannan ykkönen oli Itävallan 20-vuotias Marita Kramer, joka hyppäsi 91,5 metrisen hypyn ja keräsi siitä 144 pistettä. Kramer voitti karsinnassa toiseksi tulleen Slovenian Ema Klinecin 2,6 pisteellä. Karsinnan kolmas oli isäntämaan Ursa Bogataj, joka hyppäsi karsinnan pisimmän hypyn 92,5 metriä, mutta sai pisteitä vain 139,9 kappatta.
Suomalaisista kumpikin osaanottaja pääsi mukaan varsinaiseen kilpailuun. Jenny Rautionaho sijoittui Julia Kykkästä paremmin oltuaan karsinnan 30. 81,5 metriä kantaneella hypyllä. Kyllänen oli karsinnassa 39. Kykkäsen hyppy kantoi vain 77,5 metriä ja pisteitä kertyi 100,4, joten ero kärkeen oli valtava, yli 40 pistettä.
Naisten mäkihypyssä maailmancupia johtaa Kramer, joka on seitsemästä ensimmäisestä kilpailusta voittanut viisi ja tullut kerran toiseksi. Itävaltalainen on kerännyt pisteitä 630 kappaletta. Toisena maailmancupissa ennen Ljubnon kisaa on Saksan Katharina Althaus, jolla on koossa 461 pistettä. Slovenian Bogataj ja Klinec seuraavat kärkikaksikkoa sijoilla kolme sekä neljä.
Suomalaisista maailmancupissa korkeammalla on Kykkänen. Kykkänen pitää hallussaan sijaa 33 ja on kerännyt tähän mennessä 29 pistettä. Rautionaholla ei ole vielä pisteitä tämän kauden osakilpailuista, mutta perjantain kisassa naisella on siihen hyvä mahdollisuus.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
