
Tenniksen miesten maailmanlistan ykkönen, serbialainen Novak Đoković käännytettiin Australian Melbournen lentokentällä rajatarkastuksessa ja hän joutuu palaamaan Serbiaan. Đokovićille oli myönnetty lääketieteellinen vapautus pelata Australian avoimessa tennisturnauksessa.
34-vuotiaan Novak Đokovićin kohtaloksi koitui se, että hän ei kyennyt esittämään asianmukaisia todisteita lääketieteellisistä poikkeusperusteistaan, ja näin ollen häneltä evättiin pääsy maahan. Serbialainen vietti yli kahdeksan tuntia Australian Melbournen lentokentällä, ennen kuin hänelle kerrottiin, ettei hänelle annettaisi lupaa päästä maahan.
Australian tennisliitto TA oli myöntänyt Đokovićille lääketieteellisen poikkeuksen, jotta hän pääsisi pelaamaan vuoden ensimmäisessä tenniksen Grand Slam -turnauksessa. Täten hänen viisuminsa on peruttu ja häntä on käsketty poistumaan maasta. Đokovićin kerrotaan valittavan päätöksestä.
Australian pääministeri Scott Morrison kertoi Twitter-tilillään päätöksen taustoista.
– Herra Đokovićin viisumi on peruutettu. Säännöt ovat sääntöjä, varsinkin kun on kyse rajoistamme. Kukaan ei ole näiden sääntöjen yläpuolella.
– Vahva rajapolitiikkamme on ollut kriittinen syy sille, että Australian korona-kuolleisuus on yksi maailman alhaisimmista, ja jatkamme valppautta.
Tilanne alkoi kehittyä, kun Đoković saapui Melbourneen keskiviikkona puolenyön aikoihin ja hänet vietiin tiettävästi omaan huoneeseensa eroon valmennusryhmästään ja hän vietti useita tunteja poliisin valvonnassa.
Sopan kehittyessä sekä Serbian Australian suurlähetystö että Australian Serbian suurlähettiläs osallistuivat tilanteeseen, kuten myös Serbian presidentti Aleksandar Vučić, joka kirjoitti Instagramissa puhuneensa Đokovićin kanssa puhelimessa.
– Sanoin Novakillemme, että koko Serbia on hänen kanssaan jaa että viranomaiset tekevät kaikkensa lopettaakseen maailman parhaan tennispelaajan häirinnän mahdollisimman lyhyessä ajassa.
– Kaikkien kansainvälisen julkisoikeuden normien mukaisesti Serbia taistelee Đokovićin puolesta oikeuden ja totuuden puolesta.
Vučićin ponnisteluista huolimatta näyttää siltä, että tennistähti lähetetään takaisin Serbiaan, eikä hänellä ole mahdollisuutta voittaa 21. Grand Slam -titteliään Australian avoimissa.
Australian terveysministeri Greg Hunt vahvisti, että puolustava miesten mestari ei ollut kyennyt esittämään asianmukaisia todisteita ja että hänen pääsynsä maahan oli evätty.
Myös Australian rajavartiosto ABF kommentoi sotkua omassa tiedotteessaan.
– ABF varmistaa jatkossakin, että rajallemme saapuvat noudattavat lakejamme ja maahantulovaatimuksiamme.
Huhuissa väitettiin myös, ettei serbialaisella olisi ollut oikeutta käyttää puhelintaan.
– ABF voi vahvistaa, että herra Đokovićilla oli pääsy puhelimeensa, lausunto painotti.
Australian avoimet alkaa 17. tammikuuta Melbournessa.
Mr Djokovic’s visa has been cancelled. Rules are rules, especially when it comes to our borders. No one is above these rules. Our strong border policies have been critical to Australia having one of the lowest death rates in the world from COVID, we are continuing to be vigilant.
— Scott Morrison (@ScottMorrisonMP) January 5, 2022
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
