
Suomen naisten U19-maajoukkueen valmennustiimin muodostaneet Jani Lipsanen ja Aki Vilander on valittu vuoden 2021 salibandyvalmentajiksi.
Suomen Salibandyliitto Ry tiedotti hallituksensa tekemästä valinnasta sosiaalisen median kanavillaan maanantai-iltana.
Jani Lipsanen ja Aki Vilander saivat kunnian tunnustuksena työstään alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa. Suomen U19-tytöt juhlivat ikäluokan MM-kultaa syyskuussa Ruotsin Uppsalassa. Vuoden tyttöpelaajana palkittu Suvi Hämäläinen ratkaisi finaalitrillerin Ruotsia vastaan jatkoajalla.
Suomen U19-tytöt olivat ainoa suomalaismaajoukkue, joka ylsi viime syksyn MM-kisoissa maailmanmestariksi. Miesten, naisten ja U19-poikien oli tyytyminen hopeisiin mitaleihin.
– Ikäluokan MM-turnauksen siirtyminen korona-pandemian vuoksi kolmesti johti poikkeukselliseen tilanteeseen, kun päävalmentajana pohjan U19-projektissa rakentanut Vilander siirtyi naisten maajoukkueen valmennustiimiin ja kesällä 2020 ohjat ottanut Lipsanen hoiti viimeistelyn johtaen joukkueen MM-finaalin jatkoaikavoittoon Ruotsista Uppsalan IFU Arenalla, liiton julkaisussa perusteliin.
Seurajoukkuepuolella Lipsanen toimii OLS:n lajivastaavana. Vilander luotsaa TPS:n naisten F-liigajoukkuetta ja oli myös mukana Lasse Kurrosen johtamassa hopealle joulukuun MM-turnauksessa yltäneessä naisten maajoukkueen valmennustiimissä.
Aiemmin liitto tiedotti valinneensa vuoden poikapelaajaksi Classicin Alpo Laitilan. Vuoden naispelaaja oli odotetusti Veera Kauppi. Miespelaajaksi valittiin Ville Lastikka.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
