
Taitoluistelu on ollut suuren ryöpytyksen keskellä jo aiemminkin, mutta Pekingin olympialaisissa nähty, vain 15-vuotiaan Kamila Valievan, doping-skandaali on saanut viimein liikettä keskusteluihin taitoluistelun arvokisojen osallistujaikärajasta.
Taitoluistelukohu Pekingin olympialaisissa nousi valtaviin mittoihin sen jälkeen, kun 15-vuotias venäläinen Kamila Valieva pääsi kilpailemaan huolimatta siitä, että hän epäonnistui doping-testissä ennen kisoja. Keskusteluissa on puitu tarkkaan alaikäisten kilpailijoiden asemaa, myös doping-ongelmien suhteen, ja myös lajin pariin pesiytyneet vaarallisiksi koetut valmennusmetodit ovat nostattaneet kohua.
Kansainvälinen luisteluliitto ISU kertoi perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa, että arvokilpailujen alaikärajasta tullaan järjestämään keskustelu ja äänestys.
– Voimme vahvistaa, että ISU:n neuvosto on jo päättänyt sisällyttää ehdotuksen kilpailijoiden ikärajan nostamisesta 17 vuoteen kaikissa ISU:n taitoluistelulajeissa, tiedotteessa kerrottiin.
ISU lisäsi, että se ei tavallisesti kommentoi esityslistaansa ennen julkaisemista, mutta nykytilanne ja erilaiset mediajutut ovat saaneet sen tekemään niin. Kansainvälinen olympiakomitea IOC kommentoi tiedotetta uutistoimisto AFP:lle ja kertoi olevansa tyytyväinen ISU:n näkemyksiin.
Kongressi pidetään 6.-10. kesäkuuta, ja ehdotettu muutos vaatii kahden kolmasosan enemmistön hyväksymiseen. Ajatus kilpailuiän nostamisesta on ollut lajissa esillä ennenkin, mutta se ei ole koskaan johtanut toimenpiteisiin.
Tunnetut taitoluistelijat kannattavat aloitetta
Yhdysvaltalainen Mariah Bell, joka oli olympialaisissa kilpaillessaan 25-vuotias ja vanhin yhdysvaltalainen taitoluistelun naisolympiaedustaja vuoden 1928 jälkeen, sanoi, että uskoo ehdottomasti, että ikärajaa pitäisi nostaa.
Sveitsiläinen Alexia Paganini myönsi, että päätös antaisi lisää motivaatiota luoda luistelija, jolla on pitkä ura, kun taas brittiläinen Natasha McKay sanoi, että loukkaantumisia saattaisi tulla vähemmän.
USA:n 16-vuotias Alysa Liu, USA:n olympiajoukkueen nuorin luistelija, sanoi myös, että alaikärajan nostaminen ei häiritsisi häntä niin paljon.
– Olisin vain kuin “OK, minun on vain odotettava vähän kauemmin”, Liu kommentoi USA Today -lehdelle.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
