
Yhdysvaltalainen Tiger Woods kuuluu golfin ehdottomiin suurnimiin. Woodsin uralle on mahtunut myös vastoinkäymisiä ja helmikuussa 2021 hän oli hengenvaarallisessa auto-onnettomuudessa. Nyt hän puuhaa paluuta huipulle.
USA:n golftähti Tiger Woods esiintyi julkisuudessa Genesis Invitational -golfturnauksen yhteydessä Yhdysvaltain Kalifornian Pacific Palisadessa sijaitsevalla Riviera Country Clubilla. Häntä haastateltiin tulevaisuudennäkymistään ja Woods oli suorapuheisella tuulella.
– En ole juossut maratonia viime aikoina, en mitään sellaista. En ole tehnyt takaperinvoltteja tai mitään sellaista, Woods sanoi.
Urheilutoimittaja Jim Nantz kysyi, millainen vointi Woodsilla on tällä hetkellä.
– En tiedä. Pystyn lyömään palloja. Vaikein osa on itse asiassa kävely, joten se vie jonkin aikaa, Woods kommentoi mahdollisuuksiaan kilpakentille paluuseen.
Woods myönsi myös hermostuneensa, kun hänet valittiin golfin Hall of Fameen. Miehen mukaan Hall of Fame -puhe “Tulee olemaan hermoja raastava. Paljon pohdintaa tulossa.”
Woods myös myönsi, että hänellä on ristiriitaisia tunteita urastaan.
– Osa minusta selvästi rakastaa menneisyyttäni ja sitä on helppo pohtia. Mutta suuri osa minusta tietää, että voin silti pelata täällä, ja haluan löylyttää näitä kavereita.
Nantz hiillosti Woodsia myös miehen major-turnauksiin osallistumisen tulevaisuudesta.
– Te hiillostatte minua todella tässä asiassa. Minulla on paljon työtä tehtävänä. Olen työskennellyt lujasti päästäkseni edes tähän tilaan. Pitkä matka on vielä edessä, mutta pystyn lyömään golfpalloja. Se, minkä tason voin saavuttaa, on kysymysmerkki, mies totesi.
Woods vannoo kuitenkin palaavansa vielä.
– Näette minut PGA Tourilla, en vain tiedä milloin.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
