
Lentopallon miesten Mestaruusliigassa päädyttiin kovaan ratkaisuun sarjakauden turvaamiseksi pudotuspelien kynnyksellä korona-epidemian jatkuessa. Sarjassa siirrytään käyttämään sarjataulukossa pistekeskiarvoa paremmuusjärjestyksen ratkaisemisessa.
Mestaruusliigan tiedotteen mukaan lentopallon miesten Mestaruusliigan runkosarjan kaikkia otteluohjelmaan merkittyjä otteluita ei ehditä järkevällä, pelaajia liikaa rasittamattomalla pelitahdilla, pelaamaan ennen sen runkosarjan päätöspäivää 13.3.2022. Näin nyt otetaan käyttöön jo aiemmalla päätöksellä tehty mahdollisuus siirtymisestä pistekeskiarvoon runkosarjan loppusijoitusten ratkaisemisessa.
Tiedotteen mukaan VaLePan otteluohjelmaan on runkosarjan viimeiselle viikolle lisätty viisi ottelua seurasta riippumattomista syistä. VaLePan ottelumäärä nousee runkosarjan viimeiselle kolmelle viikolle yli kolmeen otteluun viikossa kolmen viikon tarkastelujaksolla. Tilannearviossa on otettu huomioon otteluruuhkan lisäksi korona-epidemia vaikutukset runkosarjan loppuvaiheeseen.
Mestaruusliiga on keskiviikkoisen 23.2.2022 tilannearvion jälkeen päättänyt, että runkosarjan ohjelmasta poistetaan kaksi sinne viimeiseksi siirrettyä ottelua:
Su 27.2. VaLePa-TUTO Volley 17:00
Su 13.3. VaLePa-Etta 17:00
Kaikki muut miesten Mestaruusliigan ohjelmaan merkityt pelit pelataan otteluohjelman mukaisesti. Naisten Mestaruusliigaan päätös ei vaikuta, vaan sen kaikki ottelut pelataan otteluohjelman mukaisesti ja sijoitukset ratkaisee ensisijaisesti sarjapisteet.
Pistekeskiarvossa lasketaan joukkueen runkosarja päätöspäivänä saavuttamat pisteet jaettuna pelattujen otteluiden määrällä. Jos pistekeskiarvo on joukkueilla sama ratkaisee seuraavaksi otteluiden voittosuhde. Sen ollessa tasan ratkaisee eräsuhde ja sen jälkeen eräpisteiden suhde.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
