
Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius nousee seuraavan kerran kehään lähiaikoina. Tiedossa on miehen uran rahakkain ottelu.
Nyrkkeilyn raskaassa sarjassa otteleva Robert Helenius on valmiina seuraavaan otteluunsa. Miehen manageri Markus Sundman kertoo, että yksityiskohdat ovat viittä vaille valmiit.
– On vastustaja, on paikka, mutta ei ole päivämäärää.
– Lähiviikkoina pitäisi jotain kuulua, Sundman kertoo MTV:n artikkelissa.
Sundman kertoo myös, että raha-asiat on jo lyöty lukkoon ja ottelu tulee olemaan rahakkain Heleniuksen uralla. Heleniuksen edellinen ottelu Adam Kownackia vastaan oli sekin uran rahakkain siihen asti.
– On se vähän isompi. Tietenkin. Niin kauan, kun voittaa, palkkio hyvin harvoin laskee. Se on ihan hyvä, mutta ei MM-tasoa, Sundman kertoo summista.
Vastustajan nimeä ei kerrota vielä julkisuuteen. Viesti on kuitenkin selvä.
– Kova, Sundman kertoo vastustajan tasosta.
– Robbe ei enää mitään turhia otteluita käy. Meillä on yksi päämäärä, silloin pitää olla kova.
Odottavan aika on ollut pitkä
Helenius otti viime lokakuussa uransa toistaiseksi isoimman voiton, kun hän tyrmäsi toistamiseen Kownackin Yhdysvaltain Nevadan Las Vegasissa. Nyt tuosta ottelusta on kulunut jo kahdeksan kuukautta. Viimeisen 30 kuukauden aikana Helenius on otellut vain kahdesti.
Sundman myöntää, että ottelu olisi saanut järjestyä nopeammin.
– Onhan se tietenkin todella turhauttavaa. Kun aina on niin lähellä ja sitten taas menee.
Oma vaikutuksensa on ollut koronavirus-pandemialla, joka vaikeutti otteluiden järjestämistä vielä talvella. Toinen syy pitkään odotteluun on Sundmanin mukaan se, että Helenius on noussut tasolle, jossa otteluiden järjestäminen vaikeutuu.
– Palkkiot nousevat, joten pitää olla pay-per-view -iltoja. Niitä on aina se määrä, mitä on. Nyrkkeilijöitä jotka ovat pay-per-view -tasolla on kuitenkin paljon. Se työntää sitä aina eteenpäin.
Helenius päätti jahdata keväällä MM-titteliottelua siinä kuitenkaan onnistumatta. Sundman kertoi miehen saaneen päätöksestään kritiikkiä.
– Valittiin, että odotetaan. Odotettiin paikkaa, mutta se jäi, Sundman toteaa.
Lähde: MTV

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
