
Kansainvälinen olympiakomitea IOC on ollut kohun keskellä jo jonkin aikaa, kun se on puntaroinut nyrkkeilyn tulevaisuutta olympialajina. Tilanteeseen ei ole saatu vieläkään selkoa.
Kansainvälinen olympiakomitea IOC kertoi kuluvalla viikolla, että se ei ole vieläkään päättänyt, kuuluuko nyrkkeily vuoden 2028 Los Angelesin kesäolympialaisten ohjelmaan. Laji ei kuulu tällä hetkellä ohjelmaan, mutta sille on jätetty takaportti auki, mikäli laji puuttuu siihen kohdistettuun arvosteluun. Nyrkkeilyä on arvosteltu muun muassa turvallisuusasioiden puutteellisuudesta ja eettisistä ongelmista.
IOC kommentioi johtokunnan kokouksensa jälkeen, että lajin sisällyttämisestä olympialaisiin keskusteltaisiin myöhemmässä vaiheessa.
Riippumattoman tutkimuksen mukaan lajin on ryhdyttävä toimiin eettisissä kysymyksissä turvatakseen tulevaisuutensa olympialaisissa. Maanantaina julkaistussa raportissa löydettiin “historiallinen manipulaatiokulttuuri”, mukaan lukien vuoden 2016 Rion kesäolympialaisten skandaalinkäryiset tapahtumat.
IOC kommentoi myös, että Kansainvälinen nyrkkeilyliitto IBA ei saisi järjestää nyrkkeilyä Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisissa tai edes karsintaotteluita kisoja varten.
– Päätös keskittyy urheilijoihin ja tarpeeseen tarjota varmuus olympiakilpailuista ja karsinnoista Pariisiin 2024.
– Se seuraa IBA:n jatkuvia ja erittäin huolestuttavia asioita, kuten sen hallintoa ja erotuomari- ja tuomarijärjestelmää, IOC kommentoi.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
