Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit.com mainos iso

Ralli

MM-rallihanke vastatuulessa – Jääkö Iso-Britannia taas rannalle?

Iso-Britannian MM-ralli

Rallin MM-sarja saattaa olla ison muutoksen äärellä kaudelle 2023, kun Iso-Britannian MM-rallin, jonka piti tulla taas mukaan ensi kaudelle, voi joutua poistumaan MM-kalenterista.

Yhdysvaltalaismedia Motorsportin mukaan mahdollisuudet Iso-Britannian rallin kuulumiseen kauden 2023 MM-kalenteriin näyttävät epätodennäköisiltä. Rallin MM-sarja WRC on vahvistanut, että aika on loppumassa sopimukseen pääsemiseksi.

WRC etenee kalenterin rakentamisessa vauhdikkaasti, sillä sen tavoitteena on laajentaa ensi kaudeksi 14 MM-ralliin, joista kahdeksan on Euroopassa ja kuusi muualla maailmassa.

WRC:n mukaan Iso-Britannia on edelleen merkittävä markkina-alue ja ponnisteluja jatketaan rallin saamiseksi takaisin MM-kalenteriin. Edellisen kerran maassa on ajettu Walesin MM-ralli vuonna 2019. Myös Pohjois-Irlantiin kaavaillaan osakilpailua, mutta sen tilanne on pahasti auki.

WRC on tehnyt tiivistä yhteistyötä Pohjois-Irlannin rallin promoottorin ja liikemiehen Bobby Willisin kanssa viimeisen kahden vuoden ajan ajan, Elokuun 2022 kalenterissa oleva paikka pidettiin avoinna rallia varten, mutta se romahti, kun Pohjois-Irlannin hallituksen rahoitussopimusta, minkä katsottiin vaadittavan tapahtuman järjestämiseen, saatu ajoissa valmiiksi.

WRC:n tapahtumanjohtaja Simon Larkin kertoo, että WRC tukee edelleen Pohjois-Irlannin rallin liittymistä vuoden 2023 kalenteriin, mutta myöntää, että jotain dramaattista pitäisi tapahtua lähiviikkoina, jotta tapahtuma saa vahvistuksen.

– Tavoitteemme on päästä takaisin sinne, missä olimme tai olisimme olleet vuonna 2020. Tavoitteena on 14 tapahtumaa, ja uskon, että saavutamme kahdeksan Euroopassa ja kuusi Euroopan ulkopuolella, Larkin kertoo.

Larkin avasi myös Pohjois-Irlannin tilannetta.

– Olemme työskennelleet Willisin kanssa Pohjois-Irlannissa pari vuotta. Se on hanke, josta olimme melko innostuneita ja olemme antaneet kaiken tukemme. Iso-Britannia ei ole hyvä paikka politiikalle ja Pohjois-Irlanti ei ole hyvä paikka politiikalle.

– Puoluepolitiikkaa on paljon ja on erittäin vaikea saada lopullista vahvistusta ja jatkamme sen hakemista edelleen. Toivomme sen jatkuvan, mutta aika on loppumassa. Sanoisin, että seuraavien viikkojen aikana pitäisi tapahtua jotain dramaattista, jotta se tapahtuisi.

Myös Saksa on ilmaissut kiinnostuksensa MM-rallin järjestämisestä ensi kertaa vuoden 2019 jälkeen. Aiheesta on käyty jo alustavia keskusteluja.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Koripallo

Mainos

Formula 1

Mainos

Ralli

Mainos

Tennis

Mainos

Lentopallo

Lisää aiheesta Ralli