Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Alennuskoodit - Bonuspanda.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi
Pussit.com

Muut

IS: Suomalainen vapaapistoolin olympiavoittaja menehtyi

vapaapistooli
AOP

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että suomalainen ampumaurheilu menetti 10. kesäkuuta merkkihahmon, kun olympiavoittaja Väinö Markkanen (9.5.1929-10.6.2022) menehtyi 93-vuotiaana Lohjalla.

Mestariampujan tytär Merja Markkanen vahvisti isänsä Väinö Markkasen kuoleman Ilta-Sanomille. Jusolanlammen palvelukodissa viime vuodet asunut Väinö sai sydänkohtauksen viikko ennen kuolemaansa, eikä toipunut kohtauksesta. Markkasen vaimo Irja Markkanen kuoli vuonna 2018.

Paltamon Uudessakylässä syntynyt Väinö voitti vapaapistoolin olympiakultaa Tokiossa 1964. Hän sijoittui tuona vuonna viidenneksi Vuoden urheilija -äänestyksessä. Paraatilajissaan hän saavutti myös joukkuekilpailussa EM-pronssia vuonna 1969 ja MM-pronssia vuonna 1974. Vuoden 1970 MM-kilpailuissa hän oli isopistoolikilpailussa yhdeksäs.

Toikion olympialaisten vapaapistoolikilpailu oli varsin dramaattinen. Väinö aloitti vaatimattomasti, mutta paransi sarjojaan kilpailun edetessä. Vain Yhdysvaltain Frank Green ja isäntämaan Yoshihisa Yoshikawa olivat suomalaisen vauhdissa. Japanilaisen ote kirposi, kun keisari Hirohito saapui yllättäen katsomoon. Suomalaista keisarillinen vierailu ei häirinnyt.

Taistelu kultamitalista kääntyi Väinön eduksi, kun Green ei pystynyt nousemaan viimeisessä kymmenen laukauksen sarjassa suomalaisen ohi. Markkasesta leivottiin olympiavoittaja tuloksella 560, joka sivusi kisaennätystä.

Valtiovalta palkitsi Väinön Pro urheilija -tunnustuksella vuonna 2000. Elämäntyönsä hän teki Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen palveluksessa eri tehtävissä.

Lähde: Ilta-Sanomat

PitbullSPINS.com tarjoaa: 21 ilmaiskierrosta ilman talletusta

  • Lunasta pelkällä rekisteröitymisellä 21 ilmaiskierrosta 21 Casinolle!
  • Ensimmäisestä talletuksesta jopa 121% bonus 300€ asti

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Muut