
Yhdysvaltalainen Jim Thorpe koki aikanaan Tukholman vuoden 1912 kesäolympialaisissa huutavaa vääryyttä, kun hänet diskattiin amatöörisääntöjen rikkomisen vuoksi ja hän menetti kultamitalinsa. Nyt vääryys on viimein korjattu.
Yhdysvaltain Jim Thorpe on palautettu Tukholman vuoden 1912 kesäolympialaisten viisiottelun ja kymmenenottelun olympialaisten ainoaksi voittajaksi. Korjaus tapahtui lähes 110 vuotta sen jälkeen, kun häneltä riistettiin kultamitali senaikaisten tiukkojen amatöörisääntöjen rikkomisesta. Kansainvälinen olympiakomitea IOC ilmoitti muutoksesta perjantaina 110-vuotispäivänä siitä, kun Thorpe voitti kymmenenottelun.
Sotku sai aikanaan alkunsa, kun useita kuukausia kisojen päättymisen jälkeen paljastui, että Thorpelle oli maksettu palkkaa hänen pelattuaan kahden kauden ajan baseballia. Tämä rikkoi olympialaisten amatöörisääntöjä. Skandaalin vuoksi Thorpelta riistettiin hänen kultamitalinsa.
Thorpe oli aikansa supertähti. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista moniottelijoista ja hänet äänestettiin aikanaan Associated Pressin puolen vuosisadan parhaaksi urheilijaksi vuonna 1950.
Vuonna 1982, 29 vuotta Thorpen kuoleman jälkeen, IOC myönsi hänen perheelleen kaksi kultamitalia, mutta hänen olympiaennätyksiään ei palautettu, eikä hänen asemaansa lajien ainoana olympiavoittajana.
IOC:n puheenjohtaja Thomas Bach oli tyytyväinen sovun löytymiseen.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että Bright Path Strongin suuren sitoutumisen ansiosta ratkaisu löydettiin. Tämä on erittäin poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen tilanne, johon on puututtu asianomaisten kansallisten olympiakomiteoiden poikkeuksellisella reilun pelin eleellä.
Thorpen asiaa ajaneet intiaanitahot iloitsivat
Bright Path Strong -järjestö oli IOC:n jäsenen Anita DeFrantzin avulla ottanut yhteyttä Ruotsin olympiakomiteaan ja vuonna 1913 kymmenenottelun kultamitaliksi kohonneen Hugo Wieslanderin perheeseen.
– He vahvistivat, että Wieslander itse ei ollut koskaan hyväksynyt hänelle myönnettyä olympiakultaa ja oli aina ollut sitä mieltä, että Thorpe oli ainoa laillinen olympiakultamitalisti.
– Sama ilmoitus saatiin Norjan olympia- ja paralympiakomitealta ja urheiluliitolta, jonka urheilija Ferdinand Bie nimettiin kultamitaliksi, kun Thorpelta riistettiin viisiottelun titteli, IOC kertoi tiedotteessaan.
Bie alennettiin hopeamitalistiksi viisiottelussa ja Wieslander hopeamitalistiksi kymmenenottelussa. Myös Kansainvälinen yleisurheiluliitto WA on suostunut tilastojen muuttamiseen.
Yleisurheilun hallintoelin World Athletics on myös suostunut ennätysten muuttamiseen, KOK sanoi.
Bright Path Strong kiitti omassa tiedotteessaan IOC:tä tilastojen korjaamisesta Thorpe, intiaaninimeltään Wa-Tho-Huk, oli syntyperältään sac and fox – ja potawatomi-intiaani ja teki omalta osaltaan merkityksellistä urheiluhistoriaa.
– Olemme niin kiitollisia, että tämä lähes 110 vuotta vanha epäoikeudenmukaisuus on vihdoin korjattu, eikä historian merkittävimmistä urheilijoista ole epäselvyyttä, Nedra Darling, järjestön perustaja, riemuitsi.
– Ensimmäisenä intiaanina, joka on voittanut olympiakultaa Yhdysvalloille, Thorpe on inspiroinut kansaamme sukupolvien ajan, Fawn Sharp, Yhdysvaltain intiaanien kansalliskongressin puheenjohtaja, kommentoi.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
