
Kuten aiemmin kirjoitimme, Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n puheenjohtaja Sebastian Coe on ehdottanut, että osa yleisurheilun kestävyyslajeista, kävelyt ja maraton, kilpailtaisiin eri aikaan muun MM-ohjelman kanssa. Syynä tähän ovat liian kuumat kilpailuolosuhteet. Nyt Ruotsissa raivostuttiin Coen puheista.
Yleisurheilun Eugenen MM-kisoissa nähtiin miesten 35 kilometrin kävelyssä hurja kisa rankoissa olosuhteissa. Italian Massimo Stano nappasi lopulta kultaa, Japanin Masatora Kawano hopeaa ja Ruotsin Perseus Karlström pronssia.
Kisariemua laimensi myöhemmin Kansainvälisen yleisurheiluliiton WA:n puheenjohtajan Sebastian Coen julkilausuma siitä, että kävely- ja maraton-kisat pitäisi järjestää erillään muista MM-kisoista ilmastonmuutoksen aiheuttamien kuumien olosuhteiden vuoksi. Tämä sai ruotsalaiset yleisurheiluihmiset pillastumaan.
Perseuksen valmentajaäiti Siv Karlström lyttäsi Coen ehdotuksen heti alkuunsa.
– Se on idioottimaista. Jos kilpailut sijoitetaan jonnekin muualle, se ei ole MM-kisat, se on jotain aivan muuta. Se olisi tuhoisaa urheilulle.
– Olemme taistelleet kovasti sopeutuaksemme helteeseen ja olemme tulleet siihen hyviä. Eikä koskaan kuule kenenkään sanovan, että on liian kylmä näihin kisoihin, mutta se voi olla viisi astetta, jos se päätetään syksyllä ja se on vähintään yhtä vaikeaa, koska silloin pitää kamppailla lämmittelemällä, Siv arvosteli
Valmentajan mukaan lajipiireissä puuhataan jo protesteja.
– Kaikki maratonjuoksijat protestoivat ja niin mekin. Me protestoimme sitä vastaan.
Ruotsin yleisurheiluliiton johtaja Kajsa Bergqvist oli samoilla linjoille.
– Se olisi kauheaa.
– Kaikki se arvovalta, joka menetettäisiin, jos se poistettaisiin MM-ohjelmasta. Silloin se ei ole enää oikea MM-kilpailu.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
