
Ammattiurheilun maailmassa tehdään jatkuvasti rahaa. Itse urheilu on etenkin nykypäivänä toissijainen asia. Se on puhtaasti rahantekoväline. Yksi kuuluisimmista yhteistyösopimuksista on vaatemerkki Niken ja maailman kautta aikojen parhaan koripalloilijan Michael Jordanin välillä. Yhteistyösopimuksessa ei ollut Niken puolelta suuria odotuksia, mutta siitä muodostui järkyttävä rahanpainokone.
Jokainen länsimaalainen ihminen on todennäköisesti joskus kuullut puhuttavan “Air Jordan” nimisestä kengästä. Kenkä on tehty yhteistyössä Niken ja koripalloilija Michael Jordanin kanssa. Kenkä sai alkunsa mielenkiintoisella tavalla, kun 1980-luvulla Jordan etsi agenttinsa kanssa itselleen yhteistyökumppania kengilleen. Lopulta eri mutkien kautta Jordan suostui tapaamaan Niken väen, vaikka alkuun pelaaja oli aika nihkeä Niken suuntaan.
Nikella oli valmisteilla uusi kenkä, jonka nimi oli “Air” ja tätä yhtiö tarjosi Jordanille käytettäväksi. Lopulta Jordanin agentti ehdotti josko nimeksi tulisi “Air Jordan”.
1984:
Nike hoped for $3 million in Jordan sales over 4 years.
2022:
Nike generates $3 million in Jordan sales every 5 hours. pic.twitter.com/8BcU5VqKzf
— Jon Erlichman (@JonErlichman) August 12, 2022
Nike päätti tässä vaiheessa lyödä kaikki merkit keskelle yhteistyösopimuksen kanssa ja tarjosi Jordanille viiden vuoden sopimusta, jonka kokonaisarvo on 2,5 miljoonaa dollaria. Nikella oli toivomus, että he myisivät kenkää kolmella miljoonalla dollarilla ensimmäisen neljän sopimusvuoden aikana. Lopulta Air Jordania myytiin 126 miljoonalla dollarilla ensimmäisen vuoden aikana. Tällä hetkellä Air Jordaneja myydään ympäri maailmaa niin paljon, että Nike tienaa viidessä tunnissa kolme miljoonaa dollaria, mikä oli tavoitteena ensimmäisen neljän sopimusvuoden aikana.
Sittemmin Nikesta tuli koko koripalloparkettien käytetyin kenkä ja Jordan on tienannut reilusti yli miljardin kyseisellä yhteistyösopimuksella tähän päivään mennessä.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
