
Yhdysvaltalaisen Riot Games Inc -pelitalon supersuosittu League of Legends -taisteluareenamoninpelipeli on tehnyt merkittävän kiinnityksen, kun se hankki rap-artisti Lil Nas X:n presidentikseen.
League of Legends -taisteluareenamoninpelipeli on kerännyt vuonna 2009 tapahtuneen julkaisunsa jälkeen yli 150 miljoonaa pelaajaa, eikä sen suosiolle ole nähtävissä loppua.
Nyt LOL on tehnyt kovan luokan kiinnityksen, kun se palkkasi maailmankuulun rap-artistin Lil Nas X:n, oikealta nimeltään Montero Hill, presidentikseen. Asiasta tiedotettiin torstaina.
Artisti on tehnyt ennenkin yhteistyötä e-urheilumaailman kanssa muun muassa Roblox-pelissä. Miehen keikkaa seurasi yli 33 miljoonaa pelaajaa.
Lil Nas X nimesi itsensä jo presidentti Nasiratiksi Twitterissä ja on twiitannut aiheeseen liittyen. Riot puolestaan vaihtoi LOL:n virallisen tilin nimeksi LoL Nas X.
Lil Nas X tekee LOL:lle myös kappaleen, joka kantaa nimeä Star Walkin’. Mies kertoi haastattelussa myös, että parivaljakko julkaisee myös kaksi musiikkivideota. Lil Nas X kertoi olevansa myös innoissaan uudesta hankkeestaan.
– Minusta tuntui, että minun on aika kokeilla jotain uutta. Olen jättänyt jälkeni pop-kulttuuriin niin monella tapaa, ja nyt on aika tarttua pelimaailmaan. Minusta tulee kaikkien aikojen suurin LOL:n presidentti. Aion myös tehdä kaikkien aikojen parhaan MM-kisa-hymnin ja laittaa kaikkien maailmojen historian suurimmat, siisteimmät ja seksikkäimmät MM-kisat!
– Star Walkin’ on ainoa kappale, jota kukaan saa kuunnella tästä lähtien. Swag fr!, artisti riemuitsi.
Kappale tulee ensisoittoon 23. syyskuuta, juuri ennen MM-kisojen alkua 29. syyskuuta. Tämän jälkeen uusi LOL-mestari K’Sante the Pride of Nazumah saa artistin suunnitteleman prestige-skin 3. marraskuuta.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
