
Päättyneenä kesänä Susijengin paidassa MM-karsinnoissa ja EM-kisoissa säväyttänyt Susijengin takamies Edon Maxhuni jatkaa uraansa Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella Hollannin Eredivisiessä pelannut Maxhunin on kiinnittänyt riveihinsä Crailsheim Merlins, joka ylsi viime kaudella Saksan cupin hopeasijalle.
24-vuotias Edon Maxhuni kertoi Suomen Koripalloliiton tiedotteessa siirtonsa taustoista.
– Pari päivää sitten agenttini sai Crailsheimista soiton, että heillä olisi kiinnostusta, ja melkein heti perään heidän päävalmentajansa soitti tarvitsevansa juuri minun kaltaistani pelaajaa joukkueeseen.
Maxhuni allekirjoitti näin sopimuksen alkavasta 2022-23-pelikaudesta viimeisenä Susijengin pelaajana tänä kesänä. Hyvinkään Pontevan kasvatti kävi loppukesän aikana useasti lähellä sopimusta, mutta neuvottelut kariutuivat usein kalkkiviivoilla.
– Tuossa oli tarjolla Italiaa, Kroatiaa ja paljon ”melkein-diilejä”, joka oli tietysti vaikeaa, mutta nyt kesän jälkeen voin sanoa, että oli kaiken arvoista odottaa Crailsheimiä ja Bundesliigaa.
– Uskoin, että EM-kisoissa pelaaminen maailman parhaita pelaajia vastaan näyttäisi valmentajille ja kykyjenetsijöille, millä tasolla pystyn kilpailemaan ja pelaamaan voitosta. EM-kisakesä ehdottomasti avasi markkinoita.
Crailsheim Merlins tunnettiin viime vuosina joukkueena, jonka veljekset Tuomas Iisalo ja Joonas Iisalo nostivat Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Bundesligan kärjen haastajaksi.
Viime keväänä Merlins jäi täpärästi Bundesliigan pudotuspelien ulkopuolelle ja alkavalla kaudella joukkue pelaa Bundesliigan lisäksi FIBA Europe Cupia, josta Maxhuni sai tuntumaa jo viime kaudella edustaessaan Hollannin Eredivisien Den Boschia.
– Oma tavoitteeni on, että pystyn näyttämään pärjääväni myös isommilla kentillä. Toinen tavoite on pelata parempaa korista kuin viime kaudella.
– Haasteita tulee, mutta ne pitää hoitaa hyvällä itseluottamuksella ja pää on pidettävä kylmänä. Siirtymä Hollannista Saksan Bundesligaan on iso, mutta olen näyttänyt aikaisemminkin pystyväni selviämään tällaisista haasteista, Maxhuni päättää.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
