
Yksi vapaaottelumaailman valovoimaisimmista tähdistä, Charles Oliveira, kohtaa tulevana viikonloppuna Islam Makhachevin. Oliveira on kuitenkin jo omien sanojensa mukaan ehtinyt tehdä tulevan ottelun jälkeisiä suunnitelmia.
UFC 280 tarjoaa huikean kattauksen tulevana viikonloppuna ja illan pääotteluna nähdään Charles Oliveiran ja Islam Makhachevin välinen taisto. Tapahtuma järjestetään Etihad Arenalla Abu Dhabissa.
Oliveira, joka on 11 ottelun voittoputkensa saa vastaansa 10 edellistä otteluaan voittaneen Makhachevin kevytsarjan mestaruusottelussa. Brasilialainen pyrkii ottamaan voiton päästäkseen seuraavaksi ottelemaan höyhensarjan mestaruudesta. Oliveira menetti kevyensarjan mestaruusvyön, josta hän joutui “luopumaan” toukokuussa UFC 274:ssä.
Vaikka hän kukisti Justin Gaethjen ensimmäisessä erässä, Oliveiraa ei voitu kruunata mestariksi, koska hän painoin puoli kiloa yli sallitun määrän.
Keskiviikkona ennen viikonlopun ottelua pidetyssä lehdistötilaisuudessa Oliveira ilmaisi halukkuutensa otella Alexander Volkanovskia vastaan höyhensarjan mestaruudesta. Brasilialainen tavoittelee näin ollen kahden sarjan mestaruutta, mikäli hän pystyy voittamaan ensin Makhachevin.
– Keskitymme luonnollisesti ensin viikonlopun otteluun, Oliveira kertoi tulkkinsa välityksellä.
– Tarkoituksenani on otella Brasiliassa sen jälkeen. Jos aiomme saada tämän tapahtumaan Volkanovskin kanssa, teemme sen kahdella tavalla. Aiomme otella 70 kilon painoluokassa ja sitten ottelemme 66 kilon painoluokassa vuoden lopussa.
Lähde: Heavy

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
