
Dillian Whyte palasi kehiin voitokkaasti viikonloppuna peittoamalla Jermaine Franklinin pisteillä. Franklin ei niellyt päätöstä ja koki tuomion menneen väärin.
Brittinyrkkeilijä Dillian White palasi kehiin huhtikuussa Tyson Furylle kärsimänsä tyrmäystappion jälkeen. Vastaan asettui Jermaine Franklin, joka oli ollut voittamaton kaikissa 21 käymässään ammattilaisottelussa.
Franklin hallitsi avauseriä hienokseltaan ja sai muutamia kovia iskuja perille. Whyte kuitenkin piristyi aavistuksen hitaan alkunsa jälkeen ja hallitsi tapahtumia ottelun puolivälistä lähtien.
Loppua kohden Whyte pystyi horjuttamaan vastustajaansa, joka joutui nojailemaan hetken köysiin ennen jatkamista.
Kamppailun päätyttyä tuomaripisteet menivät Whyten hyväksi lukemin 115-115, 116-112, 116-112. Mies oli hyvillä mielin palattuaan jälleen voittokantaan. Britti antoi myös reilut kehut vastustajalleen.
– Hän oli voittamaton ja antoi minulle kovan vastuksen.
– Yritän muokata hieman ottelutyyliäni. Olisin ehkä voinut olla himan aktiivisempi ja lyödä enemmän, mutta uuteen totuttelu vaatii aikansa.
– Voittamatonta raskaan sarjan nyrkkeiljää vastaan otteleminen on aina todella haastavaa. Hän oli todella vahva ja hänen osakkeensa nousevat tämän jälkeen.
Franklin oli todella pettynyt pistetuomioon, mutta kertoi olevansa valmis mahdolliseen uusintaotteluun.
– Minusta tuntuu, että tulin ryöstetyksi. Tein tänään tarpeeksi ja voitin ensimmäiset erät. Minulla oli vain seitsemän viikon harjoitusleiri ja tein minkä pystyin. Olen valmis revanssiin, jos sellaista tarjotaan.
Lähde: Belfast News Letter

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
